Sujuvan asumisen äärellä

Jämsä kehittää asumisen palveluita SASU-hankkeen avulla ja tuo esiin kaupungin vetovoimaa.

Vuoden 2023 alussa alkanut SASU-hanke on hyvässä vauhdissa. Mistä oikein on kyse, mitä SASU tarkoittaa, mitä ollaan tekemässä ja suunnittelemassa?

– SASU, eli Sujuvan asumisen palvelut -hanke, kehittää hyvää muuttajakokemusta, pyrimme tekemään Jämsään muuttamisen ja tänne sijoittumisen mahdollisimman helpoksi esimerkiksi asumisenpalveluja kehittämällä, hankkeen projektipäällikkö Piritta Koskinen kiteyttää.

Uudelle paikkakunnalle muuttaessa vastaan tulee paljon selvitettäviä asioita, ja toiveissa on, että kaupunki voisi tukea ja auttaa tässä tilanteessa mahdollisimman paljon.

– Hanke kehittää kaupungin kykyä palvella asiakkaita, ja tukee yhteistyötä muiden asumisen toimijoiden kanssa. Toki näin alkuvaiheessa aikaa menee palveluiden nykytilanteen hahmottamiseen, ja kehittämistä vaativien asioiden löytämiseen.

Yhden luukun palvelumalli

Ideana on, että riippumatta siitä, mitä kautta asiakas ottaa yhteyttä, asiointi olisi mahdollisimman sujuvaa ja vaivatonta.

– Digitaalinen palvelualusta, tai digitaalisuuden hyödyntäminen ylipäätään, on ajatuksissa, esimerkiksi jokin sovellus, mitä kautta tietoa saisi mahdollisimman kätevästi. Mutta yhtä lailla jos joku soittaa tai tulee vaikka käymään asiointipisteellä, asiakkaan asia hoituisi mahdollisimman nopeasti, jopa yhdellä kertaa. Asiakaslähtöisyys on ensisijainen juttu, Piritta kommentoi.

Uutta työtä, yrittäjyyttä ja yritystoimintaa

Hankkeen avulla tavoitellaan uusia yrityksiä, työpaikkoja ja ylipäätään työn tekemistä Jämsään. Samalla selvitellään, millaisia vetovoimatekijöitä Jämsässä on, mitkä ovat ne syyt miksi tänne kannattaa muuttaa tai vaikkapa perustaa yritys, ja millaiset arvot ja tekijät ylipäätään vaikuttavat paikan valintaan. Vetovoimatekijöitä halutaan nostaa esiin muun muassa viestinnän avulla. Viestintä onkin olennainen osa hanketta.

– Jämsää vetovoimaisena monipaikkaisen asumisen ja työnteon kaupunkina on tärkeää tuoda esiin. Ja onhan täällä myös monia hienoja vapaa-ajan mahdollisuuksia. Täällä on hyvä asua, elää ja tehdä työtä.

Hankkeen ensimmäinen hankinta on työn alla. Se liittyy Jämsän alueen rakennuskantaan ja maankäytön nykytilaan sekä niiden tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

– Pyrkimys on löytää mahdollisuudet uudistumiseen. Tavoitteena on muun muassa edistää rakennuskannan päivittämistä tai käyttötarkoituksen muutosta.

 

Pyrimme tekemään Jämsään muuttamisen ja tänne sijoittumisen mahdollisimman helpoksi.

Asukkaat mukana

Asumisen palveluja halutaan kehittää asiakaslähtöisesti, joten luvassa on esimerkiksi työpajoja ja avointa keskustelua.

– Tavoittelemme aktiivista yhteistyötä eri toimijoiden välillä, dialogi on tärkeää. Uskon, että yhdessä toimien voidaan luoda esimerkiksi uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Hankkeen aikana syntyy myös tietoa Jämsän kaupungin vuoden 2030 asumisohjelmaan. Asumisen tulevaisuus ja uudet innovaatiot, kuten erilaiset liikenneratkaisut kulkevat matkassa mukana.

SASU on aktiivisesti esillä myös erilaisilla messuilla, kuten helmikuussa Tampereella Asta-messuilla, ja nyt maaliskuussa Jyväskylän rakennusmessuilla 17.–19.3.2023.

Vuoden 2025 loppuun saakka kestävä SASU – Sujuvan asumisen palvelut tukemassa yrittämistä, työtä ja sijoittautumista -hanke liittyy äkillisen rakennemuutoksen Jämsä-pakettiin. Sillä on Keski-Suomen liiton myöntämä rahoitus Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta (AKKE).

 

Lisätietoja:

Piritta Koskinen
Projektipäällikkö, SASU-hanke
040 615 2855
piritta.koskinen@jamsa.fi
Kenraalintie 12, 42300 Jämsänkoski

Jaa sosiaalisessa mediassa

Read also