Mikko Laine – Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen suunnittelija

Mikko pakkasi kaksi alle kouluikäistä lasta autoon, lähti syysloman viettoon Jämsään omien vanhempiensa luokse ja tuli Tehtaalle töihin. Työt ovat hoituneet Jämsä Tehtaalta mukavasti.

Mikko Laine
suunnittelija
Helsingin kaupungin pelastuslaitos

 

Laineen Mikko on viettänyt tämän viikon Jämsä Tehtaalla. Ihan ensikertalainen Mikko ei Tehtaalla ole, vaan aiemmin syksyllä hänet jo nähtiin paikan päällä ensimmäisen kerran.

Nyt Mikko pakkasi kaksi alle kouluikäistä lasta autoon ja lähti syysloman viettoon Jämsään omien vanhempiensa luokse. Mikolle tämä viikko on tosin ollut täysi työviikko, mutta lapset ovat saaneet viettää leppoista aikaa isovanhempien seurassa.

Mikko on Jämsästä kotoisin. Lapsuus ja nuoruus tuli vietettyä Jämsänkoskella. Lukion jälkeen alkoivat opiskelut muualla ja muutamien vaiheiden jälkeen Mikko päätyi Pelastusopistoon Kuopioon opiskelemaan palomieheksi.

Viimeiset 15 vuotta Mikko on toiminut palomiehenä pääkaupunkiseudulla. Työn ohella hän on lisäksi lukenut Tampereen yliopistossa hallintotieteitä ja valmistui maisteriksi tänä vuonna. Jatko-opinnot ovat mahdollistaneet sen, että palomiehen arki on vaihtunut suunnittelijan työhön, onnettomuuksien ehkäisyn suunnitteluun.

– Jämsä Tehdas -etätyötila sopii omaan elämään erittäin hyvin tällä hetkellä. Omaa työtä pystyy helposti tekemään etänä ja Jämsässä tulee piipahdeltua varsinkin loma-aikoina. Tehdas mahdollistaa hyvin työskentelyn Jämsässä vierailujen aikana.

Mikko Laine tekemässä Tehtaalla töitä

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta