”Pidän itseni kehittämisestä ja ihmisten kohtaamisesta”

Piritta Koskisella on laaja kokemus työskentelystä Jämsän kaupungilla. Nykyisessä projektipäällikön työssä yhdistyy monta mieleistä asiaa, kuten haasteet ja ihmisten kohtaaminen. Kaiken alkupiste on kuitenkin yllättäen vaatealassa.

Piritta Koskista voidaan nimittää todelliseksi moniosaajaksi. Taustalta löytyy vaikka mitä aina vaatesuunnittelusta hautapalveluihin. Se, miten hän on päätynyt Jämsän kaupungille töihin, onkin monipolvinen ja värikäs tarina.

Tällä hetkellä Piritta on projektipäällikkönä SASU-hankkeessa, eli sujuvan asumisen palveluiden parissa. Kyseessä on yksi äkillisen rakennemuutoksen Jämsä-paketin hankkeista, jossa asumisen palvelut ovat tukemassa yrittämistä, työtä ja sijoittautumista. Työhuone on Jämsänkoskella virastotalo Koskelossa, mutta myös Jämsä Tehdas on hyväksi havaittu paikka hanketyölle.

Sysmästä kotoisin oleva Piritta on pienestä pitäen nauttinut vaatteiden suunnittelusta ja ompelusta, joten lukion jälkeen oli luontevaa suunnata opiskelemaan alaa.

– Yläkouluikäisenä hain säkkikaupalla tekstiilipalasia eräästä tehtaanmyymälästä, ja tein niistä vaatteita. Mummoni oli ompelija, uskoisin että oma innostukseni on sieltä lähtöisin. Aloitin tekstiili- ja vaatetussuunnittelun opinnot Kouvolassa 1996. Päätin kuitenkin vaihtaa koulua ja kaupunkia, ja siirryin Jyväskylän ammattikorkeakouluun opiskelemaan vaatetusalan suunnittelua ja markkinointia. Perheemme ensimmäinen lapsi syntyi opintojen aikana, ja valmistuin vestonomiksi vuonna 2002.

Ihmisten kohtaamista

Työpaikka löytyi opintojen jälkeen omasta oppilaitoksesta, opintotoimiston sihteerinä. Ja koskapa opiskelu kiinnosti, täydennysopintoja tuli tehtyä myös.

– Toimistossa opiskelijat tulivat luokseni, jos heillä oli jotain selvitettävää ja pohdittavaa. Ihmisten kohtaamisesta ja asiakaspalvelusta olen tykännyt aina.

Asiakaspalvelu on itse asiassa yhdistävä tekijä monessa Piritan toimessa, kuten myös kiinnostus ongelmanratkaisuun. Haasteita ja vaihtelua pitää olla sopivassa määrin.

Vaikka vaatetusalasta ei tullutkaan uraa, on opinnoista ollut paljon hyötyä. Muotoilu kiehtoo Pirittaa yhä, monessakin mielessä. Lopputuloksen näkeminen palkitsee, on kyse sitten vaikkapa lapselle tehdystä vaatteesta tai hankkeen aikaansaannoksista.

Tie Jämsään

Iso käännös elämässä tapahtui 2005, kun eräällä lomareissulla syntyi yllättäen päätös.

– Olimme mieheni kotiseudulla Jämsässä, ja huomasimme että myynnissä on kiinnostava omakotitalo. Menimme katsomaan, ja teimme saman tien tarjouksen.

Omakotitalo oli ollut jo aiemmin haaveissa, mutta Jyväskylän seudulta ei löytynyt sopivaa. Joten loppujen lopuksi päätös muuttaa Jämsään oli helppo. Vaakakupissa painoi erityisesti ajatus lasten turvallisesta kasvuympäristöstä.

– Jämsä tuntui heti hyvältä asuinpaikalta, olihan se jo tuttu ennestään mieheni kautta.

Perhe kasvoi kolmilapsiseksi vuonna 2012, ja sitä ennen Piritta ehti tehdä monenlaisia opintoja ja töitä. Vuoden verran työmatka suuntautui Tampereelle ohjelmistofirmaan keittiösuunnittelun mallinnuksien pariin.

– Seuraava suuri käännös tapahtui vuonna 2017 kun kävin ammatinvalintapsykologilla. Sen innoittamana lähdin opiskelemaan liiketalouden perustutkintoa Gradia Jämsään. Opiskelu oli monimuotoista, suoritin harjoittelua monessa eri paikassa, myös Jämsän kaupungilla talouspuolella. Itse asiassa ensimmäistä kertaa olin töissä kaupungilla elämänlaatupalveluissa vuonna 2016.

Opintojen kautta Piritta päätyi Jämsän seurakunnalle, ensin taloustoimistoon ja sieltä hautapalveluun.

– Se on vaativaa asiakaspalvelutyötä, todella opettavainen kokemus.

Liiketalouden merkonomitutkinto valmistui 2019. Oma aktiivisuus, osaamisen vahvistaminen ja Piritan sanoin vireessä pysyminen on ollut merkittävä tekijä työuran kannalta. Esimerkiksi omaehtoiset opinnot raportoinnin ja tiedon visualisoinnin parissa kuljettivat töihin Himos-Yhtiölle.

Eivätkä opinnot suinkaan jääneet tähän, sillä viimeisin urakka, palvelumuotoilun ja yhteiskehittämisen opinnot, valmistui 2022.

 

Olen tykännyt hanketyöstä, siinä pääsee näkemään oman kädenjäljen.

Avoin työhakemus kannatti

Vuoden 2020 tammikuussa Pirittaan otettiin yhteyttä Jämsän kaupungilta; aiemmin jätetty avoin työhakemus poiki tarjouksen. Kaupungin kotisivuilla on mahdollisuus tehdä avoin hakemus, vaikka sopivia työpaikkoja ei juuri silloin olisikaan tarjolla. Teko todellakin kannatti, ja se on iso syy siihen, miksi Piritta on nyt siinä missä on.

– Mulle tarjottiin työtä opintovapaan sijaisena palveluneuvojana. Aloitin työt, ja sitten edessä olikin todellinen myllerrys. Korona laittoi hommat uusiksi, ja mun tehtäväksi tuli vapaaehtoistoiminnan koordinoiminen.

Palveluneuvojan pesti vaihtui hanketyöksi kesällä 2021, kun Piritta aloitti senioriasumisen kehittämishankkeen sekä yritysvelho-hankkeen projektisihteerinä. Näiden jälkeen oli suora siirtymä nykyiseen pestiin.

– Olen tykännyt hanketyöstä, siinä pääsee näkemään oman kädenjäljen. Projektimaisuus sopii mun luonteelle, niin työssä kuin oppimisessa. On alku ja loppupiste, ja niiden välissä kehityksen kaari. Saan myös olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja haastettakin on tarpeeksi.

Kaupungilla työskentelystä Piritalla on laaja kokemus. Hän on ollut monessa yhteisössä niin talouspuolella, neuvonnassa, elämänlaatupalveluissa ja nyt elinvoimatoimessa, ja kaikki ne saavat kehuja työilmapiiristään. Se on seikka mitä Piritta arvostaa korkealle.

– Ilmapiiri on tosi hyvä, ja omaan työhön voi myös vaikuttaa. Se luo merkityksellisyyden tunnetta.

Elämään mahtuu toki muutakin kuin töitä, eikä se ompeleminenkaan mihinkään ole unohtunut. Rentoutuminen onnistuu parhaiten perheen, käsitöiden, äänikirjojen tai liikunnan parissa.

Lopuksi Piritalla on vielä vinkki työnhakijalle. Kuten oma kokemus osoittaa, avoin hakemus kannattaa tehdä, sillä eihän sitä koskaan tiedä, mihin kaikkeen se voi vielä johtaa.

Artikkelin on tuottanut SASU – Sujuvan asumisen palvelut  -hanke, jonka toimintaa rahoittaa Keski-Suomen liitto.

Keski-Suomen liiton logo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta