Uutta ja vanhaa – Tehtaan toimelias syksy

Monenlaista tapahtumaa ja toimintaa on luvassa tuttuun tapaan Jämsä Tehtaalla, kahvittelua niin kasvun, hyvinvoinnin kuin tarinoidenkin merkeissä. Hyvää työpäiväkokemusta, tunnelmaa ja kannustavaa ilmapiiriä tietenkään unohtamatta.

Leppoisan kesän jälkeen Jämsä Tehtaalla suunnataan katsetta kohti syksyä 2023, joka näyttäytyy vallan energisenä! Paljon mielenkiintoista tapahtumaa on luvassa, vaikka totta kai hyvä työpäiväkokemus säilyy Tehtaan ytimenä. Toimivat työtilat, inspiroiva yhteisö, innostavat kohtaamiset ja kannustava tunnelma ovat toiminnan vakaa pohja, josta saamme iloita päivittäin. Yhteisömme kasvaa ja vahvistuu koko ajan, ja on ollut mukava huomata miten monet uudet käyttäjät ovat löytäneet meidät myös hiljaisempana kesälomakautena. Olemme myös enemmän kuin mielellämme mukana sparraamassa, tukemassa ja ideoimassa uutta – mukana yrittäjyyden vauhdittamisessa, luomassa Jämsään elinvoimaa.

Tehtaan Päiväkahvit torstaisin klo 12–12.45 ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa viikko-ohjelmassa. Kahvittelun lomassa kuullaan usein jonkun tehdaslaisen tarina, sekä käydään läpi ajankohtaisia asioita. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Tehtaan Päiväkahvit 15.6.2023

Iltapäivässä innostutaan

Tehtaan Iltapäivä -tapahtumasarja starttasi keväällä ja jatkoa seuraa syyskuussa, kun keskiviikkona 6.9. alustajaksi saapuu elinvoimavalmentaja ja Health Coach Kaie Hakonen. Teemana on hyvinvointi ja työkyky, pohdittavana on miten lisätä työtehoa voimalla hyvin, ja miten oppia tuntemaan mistä hyvinvointi rakentuu ja mitkä osa-alueet kaipaavat huomiota. Tapahtuma on klo 15–17, ja se on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Huhtikuussa Iltapäivän teemana oli virtuaalitodellisuus ja toukokuussa tunnetaidot, joten nyt kesätauon jälkeen on hyvä käynnistää kuukausittaista tapahtumasarjaa jälleen uuden aihepiirin parissa. Saa nähdä mitä mukavaa keksitään vielä loppuvuodeksi, otamme ehdotuksia vastaan! Ja voit myös mielihyvin tarjoutua alustajaksi puhumaan itseäsi innostavasta teemasta.

Tehtaan Iltapäivä Kaie Hakonen, mainos,

Tervetuloa siis Tehtaalle ­– tekemään töitä, inspiroitumaan, osallistumaan tapahtumiin tai ihan vain tutustumaan paikkaan ja ihmisiin.

Sparrailua Kasvun kahveilla

Kesäkuussa alkoi yhteistyössä Jämsän Yrittäjät ry:n kanssa Kasvun kahvit, joka on jo osoittautunut hedelmälliseksi ja mielenkiintoiseksi tapahtumasarjaksi. Kasvun tiimoilta kahviteltiin kesätauon jälkeen jo elokuun alussa, ja jatkoa seuraa syyskuussa. Hannu Savelan luotsaama tilaisuus on suunnattu yrittäjille, tai yrityskehittämisen parissa toimiville, ja luvassa on vapaamuotoista keskustelua ja sparrailua mm. yrityksen kasvunpaikkoihin ja mahdollisuuksiin liittyen. Hannu itse on yrittäjä, yrityskehittäjä ja ammattijohtaja, sekä lisäksi työnohjaaja.

Kasvun kahvit on maanantaisin kerran kuukaudessa, klo 14–16. Ennakkoon ei tarvitse ilmoittautua, eikä tarvitse olla rekisteröitynyt Tehtaan käyttäjä, voi tulla vaikka vain piipahtamaan, tai olla mukana juuri niin kauan kuin itselle sopii. Seuraavat Kasvun kahvit ovat 4.9., 2.10. ja 13.11.

kasvun kahvit, mainos 4.9.2023

Nordic Business Forum kutsuu jälleen!

Syyskuussa on myös eräs spesiaalijuttu, nimittäin Nordic Business Forumin livestriimaus. Kyseessä on vuosittainen kaksipäiväinen liike-elämän konferenssi, joka kokoaa yhteen huippuluokan puhujia ja vaikuttajia ympäri maailmaa. Tapahtuma on 27. ja 28.9., jolloin kannattaa siis suunnata Tehtaalle katsomoon. Tänä vuonna teemana on muutos, Be the Change. Kuinka voimme johtaa muutosta kohti parempaa, kuinka pysymme kehityksessä mukana, kuinka kehittää vahvaa sietokykyä?

Tehtaan livestriimi on avoin kaikille, voit poimia ohjelmasta sinua eniten kiinnostavat alustukset, tai olla mukana koko päivän! Luvassa on varmasti mielenkiintoista sisältöä verkkovälitteisesti, sekä hyviä keskusteluja livenä paikan päällä.

AIKATAULU (muutokset sisältöön ja ajankohtiin mahdollisia)

KESKIVIIKKO 27.9.2023

12:00 Patrick Lencioni – Teamwork Simplified

13:45 Networking Break

14:40 Jos de Blok – How to Create a Striving Organization without Administrative Burden

15:25 Rebecca Henderson – Reimaging Capitalism in a World on Fire

16:15 Networking Break

17:10 Maryna Saprykina – Ukrainian Grit: Empowering Global Business with Extreme Resilience

18:05 Scott Galloway – Unpacking the AI Burst and Current Market Conditions

19:00 End of the main stage program

TORSTAI 28.9.2023

09:45 Nicolai Tangen – The Power of Change

10:25 Tim Ferriss – Productivity & Innovation

11:00 Networking Break

12:30 Amy Webb – The Futures of Artificial Intelligence

13:15 Mikko Hyppönen – Underestimated AI

13:40 Hans-Peter Siefen – Words from the organizer

13:50 Networking Break

14:45 Speaker TBA soon

15:15 Malala Yousafzai – Creating Change

16:00 End of the main stage program

Lue lisää: https://jamsa.fi/nbforum

Tervetuloa siis Tehtaalle ­– tekemään töitä, inspiroitumaan, osallistumaan tapahtumiin tai ihan vain tutustumaan paikkaan ja ihmisiin. Tehdään yhdessä Tehtaan syksystä mieleenpainuva ja toimelias! Muistathan ottaa seurantaan meidän somekanavat Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä.

Nordic Business Forum 2023, mainos

Artikkelin on tuottanut Ketterien kokeilujen yhteisöalusta -hanke, jonka toimintaa rahoittaa Keski-Suomen liitto.

Keski-Suomen liiton logo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta