Auteriset ovat yrittäjinä moniosaajia

Länsi-Himoksen juurella seisoo jyhkeä Rinne-ravintola, jota luotsaa aviopari Jukka ja Tytti Auterinen. Pariskunnan laaja kokemus yrittäjinä on vertaansa vailla.

Vaivoja säästelemättä he ovat luoneet runsaan palvelutarjonnan, jonka kulmakivenä on laatu. Kohta kahdeksan vuotta toiminut ravintola on vain yksi Auteristen aikaansaannoksista. Auteristen taival yrittäjinä on pitkä ja monipuolinen. Jukan työura alkoi Himoksen hissipoikana jo 80-luvulla ja jatkui ATK-merkonomina tietojärjestelmien kehittäjänä hiihtokeskuksella ja myöhemmin Himosservisissä, josta myöhemmin tuli HimosLomat. Ensimmäinen yhteinen projekti Himoksella oli grillivaunu Varma Nakki Länsi-Himoksen huipulla. Syksyllä 1995 Auteriset ostivat Vuorikahvion Pohjois-Himoksen huipulta. Sen joka päivä tuoreet possumunkit vetävät asiakkaita puoleensa tänäkin päivänä. Vakisuosio on myös paninilla, jonka pari toi myyntiin toisena paikkana Suomessa. – Meidän panini kootaan paikan päällä itsesekoitetuista kastikkeista ja tuoreista tomaateista, Tytti Auterinen paljastaa syyn maukkaaseen evääseen.

Jukka ja Tytti Auterinen

Ravintola Rinne tunnetaan runsaasta buffet-lounaastaan, joka kootaan laadukkaista raaka-aineista. Lounaspöydässä riittää valinnanvaraa moneen makuun. Rinne on monelle tuttu myös aidosta After Ski –toiminnasta, jonka Auteriset lanseerasivat Himokselle. Lauantai-iltapäivisin DJ Tico luo huipputunnelman ulkoterassilla. Himos Tanssii Pöydällä –kisassa voi voittaa mukavia palkintoja, ja onpa poikaa saunottava Pojukin ollut tuttu näky paikalla. Eteläisen Suomen asiakkaat ovat tottuneet runsaaseen valikoimaan baarin puolella, eivätkä joudu tinkimään siitä täälläkään. – Meillä löytyy esimerkiksi Jallusta kaikki tähdet, Jukka myhäilee tyytyväisenä. Ravintola Rinne on tuttu tukikohta myös vaunuilijoille, joiden alue sijaitsee sopivasti lähellä. Asiakaskunta on siten laaja ja kattaa paljon muitakin kuin laskettelijoita. Toki pääkausi on talvi, jonka lisäksi Rinne on auki kesällä festariaikoina ja tilauksesta.

Yksi motiivi Rinne-ravintolan rakentamiselle oli saada keskeinen sijainti alueella, jotta majoittujat pääsevät noutamaan mökkiavaimen sujuvasti. Auteristen työsarkaan kuuluu nimittäin myös n. 70 mökin vuokravälitys Himosmajoituksen kautta. – Vuodepaikoissa laskettuna Himos muodostaa 50% koko Keski-Suomen tarjonnasta. Meillä voi avaimen noutaa ympäri vuorokauden Rinne-ravintolasta itselle sopivana aikana avainkoodilla, Jukka Auterinen kertoo käytänteistä. Varaustoiminta hoituu lähinnä netissä ja sitä hoitaa pitkälti Auteristen tytär Meri. Ruuhka-aikoina apuna on poika Ilmari, jolla on myös oma autokorjaamoyritys. Paljon monipuolista toimintaa mahdollistuu todella perhelähtöisesti, kun taustalla on vankka tietämys alasta ja erityisesti sesonkitoiminnasta. – Ruuhkahuippuihin tulee valmistautua etukäteen hyvin, jotta asiakkaan kokemukseksi ei jää pelkkä jonottaminen. Vuorikahviossakin ruoka tuodaan pöytiin eli asiakas pääsee nopeasti istumaan. Laatuun satsataan esimerkiksi omalla leipomisella. Teemme asiat vaivoja säästämättä, jotta maku saadaan onnistumaan. Lounaamme on todella runsas, joten siitä saa vaihtelevan, vaikka kävisi meillä syömässä usein, yrittäjäpari listaa kulmakiviä toiminnassaan.

Liikenevän vapaa-aikansa Tytti viettää hevostensa parissa ja Jukka viihtyy vesillä. Savonlinnassa rassaamista odottaa hinaaja vuodelta 1877. Tulossa on myös uutta perherintamalla, sillä Auterisista on piakkoin tulossa isovanhempia. Kaikesta touhusta huolimatta Auterisista huokuu rauhallisuus. – Kaikenlainen hätäisyys ja etuajassa eläminen harmittaa nykyajassa, Tytti tiivistää. Rauhallisuus ja maltti taitavatkin olla salaisuus pitkään ja onnistuneeseen yrittäjätaipaleeseen muuttuvissakin olosuhteissa.

Teksti: Susanna Ruusu

Jaa sosiaalisessa mediassa

Read also