Äkillisen rakennemuutostyöryhmän tilannekatsaus 11.3.2021

Rakennemuutostyöryhmän maaliskuun kokouksessa nousi esille useita positiivisia signaaleja. Työllisyystilanne on Jämsässä toistaiseksi suhteellisen hyvä ja Kaipolan tehtaan työntekijöiden työllistyminen jatkuu. Kiinnostus koulutuksiin on lisääntynyt. Tämän hetken koronatilanne on vaikuttanut asioiden järjestelyyn jonkin verran.

Jämsän kaupungilla rakennemuutostyötä tehdään laajasti työryhmän taustalla.
– Kaipolan tulevaisuus on asia, jota kaikilla rintamilla pyritään edistämään. Rahoittajien ja ministeriön kanssa on käyty useita palavereja. Yritysten investointihankkeiden ja työllistämisen kiihdyttämiseksi olemme tehneet paljon erilaisia toimenpiteitä. Ajatuksena on kaikin mahdollisin tavoin kiihdyttää yritysten sijoittumista ja investointeja tälle alueelle, Helaste kertoo työn kokonaisuudesta.

UPM Kaipolassa ja Patrian Hallin tehtaalla työllisyys parantunut

– Kaipolassa puramme tällä hetkellä omilla voimilla laitteita yhtiön käyttöön. Positiivisena asiana on henkilöstön työllistymisen jatkuminen. 87 henkilöä on työllistynyt UPM:n ulkopuolelle, aloittanut yritystoiminnan tai lähtenyt opiskelemaan päätoimenaan. 38 henkilöä on saanut uuden työpaikan UPM:n sisältä tai heidän työsuhteitaan on jatkettu. Lisäksi UPM edelleen neuvottelee aktiivisesti potentiaalisten toimijoiden kanssa, Marko Laakkonen kertoo UPM:n tilanteesta Kaipolan osalta.

Patricompin osaamista Hallissa arvostetaan kansainvälisillä markkinoilla.
– Olemme päässeet sopimukseen A350 työn määräaikaisesta jatkamisesta espanjalaisten kanssa. Erityisen positiivista asiassa on, että Hallissa on erityistä osaamista, mikä kelpaa kansainvälisille markkinoille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että olemme kutsuneet takaisin toistaiseksi lomautettuja tai purettu osa-aikaisia lomautuksia kymmenen henkilön osalta, Patrian edustaja Petri Hepola sanoo.

Rahoitus

Keski-Suomen liitto on tehnyt 0,5 milj. euron rahoituspäätöksen Himoksen ja Jämsän matkailun kehittämiseen ja reitistöihin. Yritysten investointi- ja kehityshankkeisiin on rahoitusta hyvin saatavilla ja lisäksi Elyn ja Keski-Suomen liiton REACT haku on juuri alkamassa.

– Jämsän kaupungin ja TEMin kanssa olemme keskustelleet mahdollisuudesta käyttää perusrakenteen investointitukea, joka on poikkeuksellista muualla Suomessa paitsi Itä- ja Pohjois-Suomessa. Hyvänä asia näen sen, että poikkeuksellisessa tilanteessa otetaan käyttöön työkaluja, jotka eivät välttämättä tavanomaisina aikoina ja tilanteissa ole käytössä, Pirjo Peräaho Keski-Suomen liitosta muistuttaa.

Työllistäminen ja koulutus

Jämsässä työttömyys on pysytellyt maakunnan keskiarvon alapuolella. Työsuhteet Kaipolan osalta ovat päättymässä toukokuun aikana ja koronarajoitukset aiheuttavat lomautuksia, joten on oletettavaa, että tilanne heikkenee. Kuun alussa käynnistyneellä työllisyyskokeilulla pyritään osaltaan tähän vastaamaan.

TE-palveluiden asiantuntijat ovat läsnä Kaipolan tehtaalla keskiviikkoisin. Uudet ihmiset ovat löytäneet henkilökohtaisen palvelun tehtaalta. Tarkoituksena on vahvojen muutosturvapalveluiden tarjoaminen.
– Kävijämäärät ovat lisääntyneet, kävijöitä on jopa 30 päivittäin. Läsnäolomme on osoittanut sen, että henkilöt, jotka eivät aikaisemmin ole käyneet keskustelemassa työllisyys- tai opiskelumahdollisuuksistaan, työkykyasioista tai yritystoiminnasta, ovat lähteneet liikkeelle. Kaipolasta työnhakijaksi on ilmoittautunut hieman vajaa 150 kaipolalaista, Minna Orrainen TE-palveluista kertoo.

Äkillinen rakennemuutos on tilanne, jossa globalisaatio ja tuotantorakenteen muutokset aiheuttavat äkillisiä ja merkittäviä pysyviä vaikutuksia alueen kehittymiseen. Äkillisen rakennemuutoksen työryhmään osallistuu Jämsän kaupungin keskeisiä toimijoita sekä UPM:n Kaipolan, Patrian, Keski-Suomen liiton, Keski-Suomen TE-toimiston, ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön, Gradian ja Jämsän Yrittäjät ry:n edustajia sekä jämsäläiset kansanedustajat. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.4.2021 klo 8.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Hanna Helaste p. 0400 742 751

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös