Jämsän kaupungin­johtaja irtisanoutui

Kaupunginjohtaja Hanna Helaste on irtisanoutunut Jämsän kaupunginjohtajan virasta 1.8.2024 alkaen. Helaste jätti irtisanoutumisilmoituksensa maanantaina kaupunginhallituksen kokouksessa.

Hanna Helaste kertoo tehneensä tämän henkilökohtaisen päätöksen pitkän harkinnan jälkeen oman ja perheensä hyvinvoinnin vuoksi.

Irtisanoutumisilmoituksessaan Hanna Helaste kiittää Jämsän kaupunkia ikimuistoisista ja opettavaisista vuosista.

– Osaavan, joustavan ja sitoutuneen henkilökunnan kanssa on ollut etuoikeus tehdä tätä työtä. Kiitän luottamuksesta ja yhteistyöstä. Toivon Jämsän kaupungille parasta menestystä tulevaan. Olemme yhdessä tehneet paljon ja yrittäneet vielä enemmän. Erilaisten kehityskaarien aikajänne vaihtelee – joissain asioissa tuloksia voidaan saada päivissä, toiset vievät vuosikymmeniä, Helaste sanoo.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti pahoittelee Hanna Helasteen eroa.

– Jämsälle Hannan eroaminen on tosi ikävä ratkaisu. Paljon saimme – paljon menetämme. Emme osanneet pitää hyvästä kiinni. Hannaa kiitän sitoutuneesta ja tehokkaasta työpanoksesta Jämsän kaupungille ja toivotan hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Toivon myös, että Hannalle annetaan työrauha ajalle, jonka hän vielä on Jämsän kaupungin palveluksessa, Jorma Poti painottaa.

Hallintotieteiden maisteri Hanna Helaste valittiin Jämsän kaupunginjohtajaksi syyskuussa 2019. Ennen Jämsään tuloaan hän toimi Keiteleen kunnanjohtajana.

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen pj. Jorma Poti, p. 0400 200 467

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös