Kaupunginhallituksen päätöksiä 23. syyskuuta 2024
Kaupunginhallitus päätti, että Jämsän kaupunki hakee Valtiovarainministeriöltä kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksena kahta miljoonaa euroa.
Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen
Jämsän kaupunki hakee Valtiovarainministeriöltä kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksena kahta (2) miljoonaa euroa.
Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttötalous- että investointimenoja.
Kuntien harkinnanvaraisesta valtionosuuksien korotuksesta päättää valtiovarainministeriön esityksestä valtioneuvosto. Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10 miljoonaa euroa.
Muut päätökset:
- Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi Keski-Suomen hyvinvointialueen ilmoituksen koskien vuokrasopimusten purkamista Särkänkujalla, Rantakujalla ja Laaksotiellä sijaitsevista kiinteistöistä. Jämsän kaupungin tulee järjestää kyseisten kohteiden vuokralaskutus suoraan asiakkaille pikimmiten.
- Myönnettiin 5000 euron välirahoitus Himos ja lähikylät, älykkäät kylä -valmisteluhankkeelle.
- Jämsän kaupungilla ei ole huomautettavaa Keurusselän yhteistoiminta-alueen terveysvalvonnan ja eläinlääkinnän talousarvioehdotukseen vuodelle 2025. Kaupunginhallitus hyväksyi laskennallisten maksuosuuksien laskutavan vuodelle 2025.
- Kaupunginhallitus totesi lausuntonaan, että Corsair Finland Oy:n jätemuovin kemiallisen kierrätyksen hankkeessa tulee soveltaa ympäristövaikutusten arviointia koskevan lainsäädännön mukaista YVA-menettelyä.
- Kaupunginvaltuuston 16.9.2024 päätökset päätettiin panna täytäntöön. Kaupunginvaltuuston kokouksessa jätettyjen valtuustoaloitteiden osalta valmisteluvastuu on sivistystoimialalla.
- Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi korkeimman oikeuden päätöksen 12.9.2024 koskien riita-asiaa Jämsän Terveyden kanssa.
Lisätietoja:
Kaupunginhallituksen pj. Jorma Poti, p. 0400 200 467
ja kunkin asiakohdan valmistelijat