Näin rajoitustoimet muuttuvat

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) kieltää edelleen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa, mutta ei enää ulkotiloissa. Tilojen sulkua koskeva määräys kohdentuu tiloihin aiempaa rajatummin. Rajoitukset ovat voimassa 8.-21. tammikuuta 2022. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.

Osaltaan voimassa on edelleen aluehallintoviraston aiempi päätös, jonka mukaan tilojen käyttö tulee järjestää niin, että lähikontaktien aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Tämä rajoitus on voimassa 30. tammikuuta 2022 saakka.

Määräykset eivät koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, lääkinnällistä kuntoutusta, ammattiurheilemista, eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Aluehallintoviraston päätöksen velvoittamana Jämsän vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen on päättänyt seuraavat toimintojen ja tilojen käyttöä koskevat rajoitukset:

Vapaa sivistystyö
Vuonna 2004 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten harrastukset voidaan aloittaa normaalisti. Aikuisten osalta vain etäopetuksena järjestettävä toiminta on mahdollista. Muu kurssitoiminta voidaan aloittaa valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti aikaisintaan 17. tammikuuta alkaen. Ryhmäliikuntakurssien osalta lukukausi voi alkaa aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti aikaisintaan 22. tammikuuta.

Ulkotilat
Ulkotilojen, kuten tekojääradan, käyttäminen joukkueurheiluun on kielletty lukuun ottamatta vuonna 2003 syntyneiden tai sitä nuorempien ohjattua harrastustoimintaa. Valvontaa voidaan suorittaa pistokokein. Pukutilat ovat suljettuina 30. tammikuuta saakka.

Kirjastot
Kirjastot palvelevat muuten normaalisti, mutta lukupaikkojen määrä pysyy normaalia vähäisempänä tammikuun 30. päivään saakka. Esimerkiksi pääkirjaston lukusalissa on seitsemän istuinpaikkaa ja yksi tietokonepaikka. Omatoimikirjastojen asiakasmäärärajoitus on 10 henkeä. Linja-autoaseman lukusalissa ja odotustilassa saa olla kerralla enintään 10 henkeä.
Kirjastoautossa voi olla kerrallaan kaksi asiakasta tai perhekunta. Koulu- ja päiväkotipysäkeillä henkilömäärä sovitaan erikseen.

Galleria Kivipankki
Kivipankin henkilömäärä rajoitetaan enintään 10 henkeen 30. tammikuuta saakka.
Liikuntasalit, puukoulu ja muut ulkopuolisille vuokratut tilat.
Muun muassa joukkueurheilu, ryhmäliikuntatoiminta, itsepuolustuslajit sekä ja kuoro- ja teatteritoiminta on kielletty kaupungin tiloissa 21. tammikuuta saakka. Rajoitus ei koske vuonna 2003 syntyneitä ja sitä nuorempia lapsia.

Uimahalli Koskikara

Uimahalli, sen yhteydessä oleva kuntosali ja lipunmyynti ovat suljettuina 21. tammikuuta saakka.

Omatoimikuntosalit
Omatoimikuntosalit avataan, mutta enimmäiskäyttäjämäärää rajoitetaan 30. tammikuuta saakka. Kuoreveden omatoimikuntosalilla saa olla enintään 11 henkeä yhtä aikaa, Länkipohjassa enintään 7 henkeä. Rajoituksien noudattamista seurataan kirjaantumistiedoista, myös pistokokeet ovat mahdollisia.

Nuorisotilat
Toiminta nuorisotiloissa jatkuu, mutta käyttäjämäärä pysyy rajoitettuna. Nurkkiksella voi olla samaan aikaan 26 henkeä, Köpiksellä 14 henkeä, Kuutissa 10 henkeä ja moottoripajalla kuusi henkeä. Tiloissa maskien käyttäminen on välttämätöntä.

Kaupungin virastojen aulatilat, neuvottelutilat ja asiakaspalveluun tarkoitetut tilat
Yli 10 henkilön asiakastilojen henkilömäärä on 75 prosenttia tavanomaisesta. Terveysturvallisuustoimena maskien käyttöä suositellaan vahvasti.
Kaupungin työpaikoilla on voimassa etätyösuositus, mutta asiakaspalvelupisteet pidetään auki.

Lisätietoja:
Vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen, p. 040 747 7736
Vs. sivistystoimenjohtaja Maija Jääskeläinen p. 040 507 9571
Vs. vapaa-aikapalvelupäällikkö, kehittämispäällikkö-opistojen rehtori, Sini Käkönen, p. 040 751 4731
Vastaava liikunnanohjaaja Marko Tarvainen, p. 040 7122 485

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös