Keesäinen Jämsän keskusta

Sivistyslautakunta käsitteli kokouksessaan uudelleen vuoden 2019 taksoja ja maksuja. Käsittelyn taustalla oli sivistyslautakunnan marraskuussa tekemä päätös, jonka mukaan uimahallin perhelipun hintaa ja perusopetuksen il­ta­päi­vä­toi­min­nan maksuja ei korotettu. Päätöksen johdosta muodostui sivistystoimialan vuoden 2019  talousarvion tuloihin noin 10 000 euron vaje, mikä käy ilmi sivistystoimenjohtajan jättämästä eriävästä mielipiteestä marraskuiseen päätökseen.  Sivistyslautakunnalle esitetiin taksojen ja maksujen tarkistamista maltillisesti kuitenkin niin, että uimahallin perhelipun hintaan ja iltapäivätoiminnan maksuihin ei korotuksia esitetty.

Käsittelyn aikana tehtiin kaksi (2) esittelijän ehdotuksesta poikkeavaa esitystä. Mikko Laitinen esitti Pekka Pasasen kannattamana, että uimahallin yksittäislipputuotteiden hintoja ei koroteta. Muilta osin esitys oli esittelijän ehdotuksen mukainen. Jyrki Niittymaa esitti Saara Peutere-Heikan kannattamana, että uimahallin aikuisten yksittäislipputuotteen hintaa korotetaan 20 sentillä ja muiden yksittäislipputuotteiden hintaa ei koroteta. Muilta osin esitys oli esittelijän ehdotuksen mukainen.

Suoritetussa äänestyksessä Laitisen esitys sai kolme (3) ääntä (Pekka Pasanen, Tiina Altti, Mikko Laitinen) ja Jyrki Niittymaan esitys sai kuusi (6) ääntä (Matti Similä, Eero Koskela, Sirpa Peltonen, Saara Peutere-Heikka, Timo Salokorpi, Jyrki Niittymaa).

Tämän jälkeen suoritetussa toisessa äänestyksessä esittelijän ehdotus sai viisi (5) ääntä (Matti Similä, Pekka Pasanen, Tiina Altti, Eero Koskela, Mikko Laitinen) ja Jyrki Niittymaan esitys sai neljä (4) ääntä. Sivistyslautakunnan päätös oli näin ollen esittelijän ehdotuksen mukainen.

Vajeen kattamiseksi päätettiin  sivistystoimialan alaisten tilojen mui­den käyttäjien tuntitaksoja korottaa, korotus ei koske jämsäläisiä järjestöjä. Tuntitaksat korottuvat muiden käyttäjien osalta yhdellä (1) eurolla lisää marraskuussa päätettyyn nähden.   Lisäksi korotuksia tehtiin kirjaston yksittäisiin maksuihin ja lisäksi päätettiin muutamista uusista maksullisista tuotteista.

Uimahallin aikuisten sekä lasten, opiskelijoiden, elä­ke­läis­ten, vammaisten, invalidien, varusmiesten ja työttömien yk­sit­täis­lip­pu­tuot­tei­siin päätettiin tehdä 10 sentin korotus.  Aikuisten lipun uusi hinta on 8,60 €.  Lasten, eläkeläisten ja muiden ko. ryhmään kuuluvien lipun hinta  on vuoden alusta 5,60 €.

Hinnastoon päätettiin lisätä myös liikennepuiston polkuauton mai­nos­paik­kamaksu 160 €. Nuorisopalveluissa ideoitiin keväällä 2018 myy­tä­väk­si mainostarroja polkuautojen konepellille. Mainoksia myy­tiin 14 kappaletta hintaan 150 €.

Lukion aineopiskelijoilta päätettiin periä 50 € yhdestä kurs­si­suo­ri­tuk­ses­ta ja koko oppimäärän suorittamisesta yhdessä op­pi­ai­nees­sa 100 €. Maksu on ollut  jonkin aikaa poissa hinnastosta koska tarvetta ei ole ollut. Nyt arvioidaan, että määritellylle maksulle  tulee olemaan tarvetta.

Lisätietoja:
taloussihteeri Anita Lahtinen
p. 040 847 1070
va­paa-ai­ka­pal­ve­lu­pääl­lik­kö Katja Pohjoismäki
p.040 571 6556
kirjastopalvelupäällikkö Merja Mä­ki­nen
p. 040 832 1123

 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn