Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Opetushallitus on käynnistänyt Ilmastovastuu koulutuksessa - vaikutusohjelman. Tarkoituksena on varmistaa ja tukea osaltaan ilmastovastuun oppimista ja sisältymistä osaksi koulujen ja oppilaitosten toimintaa. Ilmastovastuu kattaa sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että siihen sopeutumisen näkökulmat.

Syksyllä Opetushallitus tarjosi kouluille avustusta ilmasto-ohjelman laadinnasta syntyneistä kuluista. Jämsän lukiossa ilmasto-ohjelma laadittiin Green Planet-kurssin yhteydessä. Kurssi oli osa lukion kansainvälisyyskasvatusta, jonka aiheena oli kestävä kehitys ja ilmaston muutos. Kurssilla apuopettajina toimivat Aiesec-järjestön opiskelijat Saksasta ja Espanjasta.

Green Planet-kurssin opettajana on toiminut lukion biologian ja maantieteen tuntiopettaja Iisa Orell ja hän on myös vastannut ilmasto-ohjelman laadinnasta. Opetushallituksen avustus oli hiukan yli 1000 euroa.

Ilmasto-ohjelma koostuu kolmesta osasta, joiden tarkoituksena on tarjota keinoja koulun henkilökunnalle ja opiskelijoille kestävään ja ilmastovastuulliseen toimintaan. Tavoitteena on luoda pelosta vapaa ilmapiiri lisäämällä opiskelijoiden tieteellistä tietoutta asiasta ja vaikuttamisen keinoja. Ilmasto-ohjelma sisältää useita toimintamahdollisuuksia keskittyen opetukseen, energiaan, kuluttamiseen, ruokaan ja liikkumiseen.

Ilmasto-ohjelma on linjassa lukion uuden opetussuunnitelman perusteiden kanssa, joka korostaa kestävän kehityksen esiin tuomista kaikissa oppiaineissa. Tarkoituksena on myös luoda uuteen opetussuunnitelmaan uusi opintokokonaisuus nimeltä Kestävä kehitys ja hyvinvointi. Henkilökuntaa ja opiskelijoita kannustetaan tarkastelemaan omia ruoka-, kulutus-, energian käyttö- ja liikkumisvalintoja, esimerkiksi koulussa järjestettävien teemaviikkojen avulla. - Kestävä kehitys tulee olemaan yksi lukion painopistealueita lukuvuodesta 2020-2021 alkaen, toteaa lukiokoulutuksen rehtori Juha Damskägg. Ohjelma on luonteeltaan suuntaa-antava. Sen huomioiminen tapahtuu lukuvuosisuunnitelmassa todetuin osa-aluein ja keinoin. Ohjelmaa voidaan toteuttaa hyväksytyn talousarvion puitteissa.

Sivistyslautakunta merkitsi tiedoksi lukion ilmasto-ohjelmaa kokouksessaan 30.1.2020 ja kiitti lukion opiskelijoita ja henkilökuntaa aktiivisuudesta asiassa.

Lisätietoja:
lukiokoulutuksen rehtori Juha Damskägg
puh. 040 836 1604

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn