Keesäinen Jämsän keskusta

Valtioneuvosto määräsi 17.3.2020 oppilaitokset etäopetukseen 13.5. saakka ja 14.5. rajoitus poistuu. Valtioneuvosto kuitenkin suosittelee etäopetuksen jatkamista toisen asteen oppilaitoksissa lukuvuoden loppuun asti. Koulutuksen järjestäjät voivat päättää asiasta itse. Suurimmassa osassa Suomen lukioita on päädytty jatkamaan etäopetuksessa.

Jämsän lukion opiskelijoille tehtiin kysely etäopiskelun onnistumisesta. Selkeä enemmistö vastanneista katsoo etäopetuksen onnistuneen hyvin. Opetus on tapahtunut pääasiassa live-opetuksena Teamsin välityksellä. Haasteena on ollut mm. opiskelijoiden vähäinen kokemus etäopiskelusta. Jossain määrin on koettu etätehtäviä olevan liikaa. Joillakin opiskelijoilla normaalin vuorokausirytmin pitäminen on ollut haasteellista. Toisaalta jotkut opiskelijat ovat löytäneet uuden tavan opiskella ja huomanneet oman työskentelyn merkityksen opinnoissa menestymiseen.

Jämsän lukio jatkaa etäopetuksessa lukuvuoden loppuun asti eikä lähiopetusta anneta. Yksittäisille ryhmille on kuitenkin mahdollista järjestää kurssikokeita lukion liikuntasalissa turvamääräyksiä noudattaen ja porrastamalla koeaikoja. Pääosa kurssikokeista järjestetään kuitenkin etänä ja kukin opettaja sopii koejärjestelyistä ryhmänsä kanssa. Järjestely on käyty läpi myös lukion opiskelijakunnan hallituksen kanssa ja hallitus on todennut järjestelyn olevan toimiva.

Etäopetuksen aikana alkanut ruokakassien jako jatkuu lukion osalta kevätlukukauden loppuun saakka. Noutopaikoista ja aikataulusta tiedotetaan erikseen. Esiopetuksen ja perusopetuksen osalta ruokakassipalvelu jatkuu vielä 11.5. alkavan viikon ajan, mutta päättyy sen jälkeen.

Ylioppilasjuhlan siirrosta elokuun loppuun on olemassa Kuntaliiton valtakunnallinen suositus. Jämsän lukion juhla siirretään pidettäväksi lauantaina 29.8.2020, mikäli valtioneuvoston tai muiden viranomaisten asettamat rajoitukset eivät sitä estä. Selvityksen mukaan myös Jämsän lukion abiturientit ja heidän vanhempansa kannattavat ajankohtaa. Lauantaina 30.5. voidaan järjestää pienimuotoinen juhla suorana videolähetyksenä.

Lisätietoja:
lukiokoulutuksen rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn