Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Suomen hallituksen asettama vierailukielto asumispalveluyksiköihin on edelleen toistaiseksi voimassa. Koronavirusepidemiatilanteen pitkittyessä huolehdimme myös asukkaidemme fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista ja pyrimme mahdollistamaan sosiaaliset kontaktit. Tämä on asukkaiden elämänlaadun kannalta tärkeä asia.

Asukkailla on perusoikeus kommunikoida läheistensä kanssa. Nämä ohjeet on laadittu, jotta asukkaat voisivat turvallisesti tavata läheisiään myös koronaepidemian aikana.  Asukkaan tulee itse ilmaista mahdollisuuksien mukaan oma tahtonsa asiaan, ketä hän haluaa tavata ja haluaako hän ottaa riskin altistumisesta. Tapaamiseen voi liittyä tartuntariski, vaikka tämä on minimoitu toimenpiteillä. Vierailumahdollisuudet suunnitellaan yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa.

Ohjeita turvalliseen tapaamiseen:

  • Tapaamisaika on rajattu ja sovitaan yhdessä henkilökunnan kanssa.
  • Vierailut järjestetään ensisijaisesti ulkotiloissa säävarauksella. Sisätiloissa tapahtuviin tapaamisiin saatte ohjeet yksikön henkilökunnalta.
  • Pidetään huoli 2 metrin turvavälistä.
  • Omaisen ja asukkaan tulee olla oireettomia ja terveitä tapaamisen aikana.
  • Huolehditaan hyvästä hygieniasta ennen ja jälkeen tapaamisen, sekä tapaamisen aikana:

- Käsienpesu ja desinfektio ennen ja jälkeen tapaamisen.
- Ei kasvojen alueen koskettelua.
- Ei halailua tai koskettamista.
- Läheisellä on tapaamisen ajan suu-nenäsuojus (kirurginen, kankainen tai visiiri), käyttö opastetaan hoitohenkilökunnan toimesta. Suu-nenäsuojus annetaan asumispalveluyksiköstä.

  • Tartuntariskin vuoksi kukkia ja lahjoja vältetään tuomasta epidemia-aikana.
  • Suosittelemme edelleen käyttämään myös muita yhteydenpitomenetelmiä, kuten puheluita ja videopuheluita.

 Jämsässä 20.5.2020

Jämsän Terveys Oy
Palvelujohtaja Sisko Tiirinen
Johtava ylilääkäri Titta Frantsila

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn