Keesäinen Jämsän keskusta

Jämsänjoesta 4.6.2020 otettujen vesinäytteiden alustavat analyysit ovat valmistuneet. Vedenlaatuanalyysien perusteella ei voida todeta mitään tekijää, joka olisi aiheuttanut Jämsänjoessa havaitut kalakuolemat.

Näytteet otettiin UPM Jämsänkosken tehtaan yläpuolelta (Myllyravintola), tehtaan ja puhdistamon alapuolelta (Kellokallio) sekä noin 5,5 km Kellokalliolta alavirtaan (Kansanopiston laituri).

Joen happitilanne oli hyvä. Yläpuolisella asemalla ei todettu suolistoperäisiä bakteereja, mutta alemmilla asemilla niiden määrä oli hieman kohonnut. Yleiset vedenlaatuparametrit olivat tavanomaisella tasolla, mutta pH ja alkaliteetti kasvoivat jonkin verran alemmilla asemilla yläpuoliseen asemaan verrattuna.

Raskasmetallien pitoisuudet olivat pieniä ja pääosin alle määritysrajan. Asemien välillä ei ollut oleellisia eroja. Alumiinin ja raudan pitoisuudet olivat tasolla, jolla ei todennäköisesti ilmene haittoja kaloille varsinkin, kun pH oli lähellä neutraalia. Orgaanisten aineiden pitoisuudet olivat kaikki alle määritysrajan eli erittäin pieniä.

Tuloksista puuttuu biologinen hapenkulutus (BOD), jonka valmistuminen kestää vähintään 7 vrk näytteenotosta.

Alustava tutkimustodistus (PDF)

Kalakuolemista pyydetään edelleen ilmoittamaan ympäristöpäällikkö Piia Koskelle p. 0400 243 351 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn