Keesäinen Jämsän keskusta

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jämsän kaupungille varhaiskasvatukseen ja esi- ja perusopetukseen koronaepidemian aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseen tarkoitettua avustusta yhteensä 386 061 €.  Avustus tulee käyttää lukuvuoden 2020-2021 aikana. Hankkeiden kokonaiskustannus on noin 406 000 €. Kaupungin osuus kustannuksista on 5 %.

Varhaiskasvatuksen osuus avustuksesta on 25 185 € ja esi- ja perusopetuksen 360 876 €.

Varhaiskasvatuksessa avustuksella vahvistetaan perhepäivähoidon pedagogista osaamista, perhelähtöistä toimintakulttuuria ja moniammatillista yhteistyötä. Esi- ja perusopetuksessa avustuksella tuetaan niitä oppilaita, joille on syntynyt kevään etäopetusjakson aikana erilaisia tiedollisia ja taidollisia tukitarpeita. Avustuksen turvin lisätään joustavia opetusjärjestelyjä sekä järjestetään lisätukea oppimiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.

 

Lisätietoja:
varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen
p. 040 507 9571

 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn