Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Äkillisen rakennemuutoksen työryhmä kokoontui tänään kartoittamaan UPM Kaipolan tehtaan sulkemisen vaikutuksia Jämsään. Työryhmän tehtävänä on koota konkreettisia keinoja ja kehittämismahdollisuuksia, joilla voidaan minimoida menetyksiä. Ensisijaisena toimena on vapautuvan työvoiman ja alihankintayritysten tukitoimenpiteiden suunnittelu ja käynnistäminen.

– Tilanne Jämsässä on vakava ja mittasuhteet ovat järisyttävän suuret. Tilanne on merkittävä koko maakunnalle ja sen pitää saada maakunnallisessa tekemisessä ansaitsemansa painoarvo. Jämsän kaupungin ripeä toiminta on kiitettävää tämän työryhmän nopeassa koollekutsumisessa. Tuleen ei kannata jäädä makaamaan, Keski-Suomen liiton johtaja Pekka Hokkanen luonnehtii.

Hokkanen näkee tilanteessa kaksi toimenpidekokonaisuutta, joihin on tartuttava. Välittömiä ovat lähikuukausien toimet, joihin kuuluu ihmisten työllistymiseen liittyvät asiat. Toisena hieman hitaammin toteutettavia ovat syntyvät uudet ideat ja ratkaisut, jotka tässä tilanteessa olisi järkevää löytää.

Varautumissuunnitelma

Työryhmän toiminta perustuu kaupungin varautumissuunnitelmaan, jonka toimenpiteitä kootaan parhaillaan. Keskiössä ovat työllistämiseen liittyvät toimenpiteet, uusien mahdollisuuksien luonti sekä saavutettavuuteen ja infraan liittyvät toimenpiteet.

– Suunnitelmassa pureudutaan muun muassa siihen, millaista korvaavaa yritystoimintaa on löydettävissä, miten saadaan uudistuskykyä teollisuuspalvelua tuottaviin yrityksiin, millaisia kiinteistökehittämishankkeita voidaan käynnistää. Kaikki villitkin ideat ovat nyt tarpeen, yrityspalvelupäällikkö Marko Leppänen listaa.

Ideoiden keräämistä ihmisiltä alusta lukien pidetään äärimmäisen tärkeänä. Tätä tarkoitusta varten voi olla yhteydessä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Maakuntaliiton, Elyn ja TE-toimiston edustajat vakuuttivat Jämsän tilanteessa elvytysrahaa olevan saatavissa hyvin niin koulutukseen, uusien työpaikkojen luomiseen kuin yritysten tukemiseen.

Työpaikat ja taloudelliset vaikutukset

– Jämsän kaupungille taloudellinen vaikutus on todella raju. Työpaikkoja välillisine vaikutuksineen alihankkijoihin Jämsästä katoaa arviolta 1200. Määrä on 15 prosenttia Jämsän työpaikoista. Vuosittainen euroissa menetys on arviolta 25-30 miljoonaa kun huomioidaan työpaikkojen, poismuuton ja ostovoiman sekä verojen menetys, kaupunginjohtaja Hanna Helaste summaa.

Helaste painottaa, että keskusteluissa ministeriöön päin on huolehdittava kokonaisuudesta. Ajankohtaisia muita Jämsää koskevia asioita, joilla on vaikutusta elinvoimaan ovat sairaalan päivystys- ja leikkaustoiminnan jatkuvuus, tie- ja ratahankkeet sekä muut ministeriön mahdolliset suunnitelmat, joilla on vaikutusta Jämsän alueeseen.

Pääministeri Sanna Marin, työministeri Tuula Haatainen sekä kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari tapaavat huomenna kaupungin ja maakuntaliiton, Ely-keskuksen ja TE-toimiston edustajia Jämsässä. Maanantaina kaupungin edustajat tapaavat UPM:n paikallisjohtoa. Keskisuomalaiset kansanedustajat ja kuntajohtajat tapaavat syyskuun alkupuolella.

Äkillisen rakennemuutoksen työryhmä

Äkillisen rakennemuutoksen työryhmään osallistui Jämsän kaupungin keskeisistä toimijoita sekä Keski-Suomen liiton, Keski-Suomen TE-toimiston, Ely-keskuksen, työvoima- elinkeinoministeriön ja Gradian edustajat sekä jämsäläiset kansanedustajat. Jatkossa työryhmään kutsutaan myös UPM:n edustaja. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran torstaina 3.9.2020.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Hanna Helaste p. 0400 742 751

Tiedotetta päivitetty klo 13.42: lisätty pe 28.8. tapaamisen osallistujat

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn