Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

UPM Kaipolan tehtaan sulkemissuunnitelman johdosta perustettu äkillisen rakennemuutoksen työryhmä kokoontui tänään toista kertaa. Useita toimenpiteitä mahdollisten menetysten minimoimiseksi ja alueen elinvoiman säilyttämiseksi tulevaisuudessa on jo aloitettu.

– Valtioneuvoston edustajien tapaamisessa viime viikolla kävimme laajasti läpi Jämsän tukitarpeita, myös tieto Hallin alueen ja Jämsän sairaalan tilanteesta välittyi. Kaupunginhallitus teki viikonloppuna päätöksen harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemisesta. Yhteistyö UPM:n kanssa on käynnistynyt hyvässä hengessä. Kehysriiheen olemme toimittaneet laajan joukon kaupungin ja maakunnan yhteisiä tarpeita liittyen muun muassa työvoiman uudelleen sijoittumiseen, alihankintaverkostoihin, yrityspalveluihin, infraan sekä psykososiaaliseen tukeen. Ministeriöön olemme olleet yhteydessä päivittäin, kaupunginjohtaja Hanna Helaste tiivisti kiireisen viikon tapahtumia.

UPM Kaipolan tehtaan Communication Papers yt-neuvottelut käynnistyivät tiistaina 1.syyskuuta. Tavoitteena on, että neuvottelut on läpikäyty 13. lokakuuta mennessä. Marko Laakkonen luonnehtii tilannetta tehtaalla rauhalliseksi, vaikka henkilöstö onkin järkyttynyt.
– Tällä hetkellä valtaosa henkilöstöstä on lomautettuna. Työterveyden sekä psykologin palveluita on ollut henkilöstölle tarjolla ilman ajanvarausta, Laakkonen kertoo.

Muutosturva ja työllisyys

Keski-Suomen TE-toimisto on valmistellut alustavaa toimintasuunnitelmaa yhteistyössä työnantajan sekä työllisyys- ja yritystyöryhmän kanssa. TE-toimisto on resursoinut työhön 30 asiantuntijaa. Irtisanomis-tilanteen hoito koostuu virallisesta muutosturvasta, pitkäkestoisesta työllisyyden hoidosta ja yhteistyöprosessista.
– UPM yt-neuvottelujen ollessa käynnissä tarjotaan aluksi neuvontaa ja uraohjauspalveluja. Olemme tehtaalla paikalla niin kauan kuin henkilöstö meitä tarvitsee, Minna Orrainen TE-toimistosta vakuuttaa.

Keski-Suomen Ely-keskuksessa välittömät työllisyyteen liittyvät asiat ovat jo toteutuksessa ja pidemmän aikavälin vaikutuksia on päästy suunnittelemaan. Teollisuuden asemaa Jämsässä halutaan vahvistaa toimenpiteillä, joilla voidaan turvata teollisen toiminnan edellytykset ja parantaa kilpailukykyä. Alihankintayrityksiä autetaan kaikin tavoin.

Ministeriöön on toimitettu Jämsän kaupungin vetoomus tuesta, maakuntahallituksen kannanotto (linkki) ja keskisuomalaisten kansanedustajien yksituumainen tuen ilmaisu Jämsälle. Ensimmäisessä vaiheessa Keski-Suomen liitolta on luvassa myönteinen päätös kaupungin hankkeelle, jolla voidaan taata riittävät resurssit tarttua alihankintayritysten tilanteeseen.

TEMin edustajan Tapani Mattilan mukaan Jämsään pyritään saamaan mahdollisimman hyvä tuki.
– Työministeri ja elinkeinoministeri ovat jatkuvasti tilannekuvan äärellä. Työllisyysmäärärahoja on hyvin käytettävissä. Lisätalousarvion näkökulmasta ja sairaalan tarpeiden vuoksi on oltava yhteydessä myös muihin ministeriöihin, Mattila suosittelee.

Jämsä-paketti

Hallituksen kehysriihen yhteydessä valmistellaan Jämsä-pakettia. Jämsä-paketissa tuodaan esille useita eri kokonaisuuksia, jotka liittyvät työllisyyteen, yrityspalveluihin, infraan, sekä psykososiaalisen tuen kokonaisuuteen. Paketti sisältää kaupungin lisäksi myös muiden toimijoiden resurssitarpeen tilanteen hoitamiseksi.
– Paketti on osin keskeneräinen, sen painotukset ja tärkeysjärjestys ovat vielä työn alla, elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen toteaa. Jämsä pakettia esitellään kaupunginvaltuutetuille maanantaina 7. syyskuuta.

Äkillisen rakennemuutoksen työryhmä

Äkillisen rakennemuutoksen työryhmään osallistuu Jämsän kaupungin keskeisistä toimijoita sekä UPM:n Kaipolan, Keski-Suomen liiton, Keski-Suomen TE-toimiston, Ely-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön ja Gradian edustajia sekä jämsäläiset kansanedustajat. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran torstaina 17.9.2020.

Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Hanna Helaste p. 0400 742 751

 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn