Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Uimahallin allasosaston lattiapintojen liukkautta on saatu vähennettyä tehdyillä puhdistustoimenpiteillä. Seurannan perusteella liukkautta ja liukastumisia on kuitenkin edelleen todettu erityisesti terapia-altaan, lasten altaan ja valvomon välittömässä läheisyydessä.  Edellä mainittujen kohtien lattia-alueiden osalle tehdään erityinen karhennus maanantaina 2.11.2020 ja uimahalli on silloin kokonaan suljettu. Tiistaina 3.11.2020 uimahalli avataan normaalisti klo 6.30. Seurantaa ja arviointia jatketaan.

Uimahallin asiakkaita pyydetään aina rohkeasti antamaan uimahallin henkilökunnalle palautetta, mikäli lattiapinnoite koetaan liukkaaksi ja / tai on muuta huolen päällä olevaa asiaa. Kaupunki ja uimahallin henkilökunta toivovat, että asiakkaat ilmoittavat pienistäkin käyttöturvallisuuteen vaikuttavista asioista.

Lisätietoja:      
kiinteistöpäällikkö Jari Ihainen
puh. 0400 860 068
vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki
puh 040 571 6556

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn