Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Äkillisen rakennemuutoksen työryhmä (ÄRM) on elokuusta lähtien kokoontunut säännöllisesti päivittämään eri toimijoiden tilannekatsauksia Jämsän alueen elinvoiman säilyttämisen eteen tehdyn työn etenemisestä ja sopimaan jatkotoimista. Torstaina pidetyssä kokouksessa keskeiset käsitellyt asiat koskivat rahoitusta, Kaipolan paperitehtaan tulevaisuutta, työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksia sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kartoitusta.

Uusien liiketoimintojen kartoittaminen

Jämsän kaupungin johto on työssään keskittynyt Jämsän alueen edunvalvontaan, uusien liiketoimintojen kartoittamiseen ja neuvotteluihin mahdollisten toimijoiden kanssa.

– Jämsää koskeva rahoituspäätös 4,5 milj. euroa ei ollut aivan odotuksien mukainen. Ministeriöltä saadun tiedon mukaan rahoitusta käsitellään useammassa erässä ja lisärahoitusta Jämsälle on luvassa ensi vuoden alkupuolella, kaupunginjohtaja Hanna Helaste muistuttaa.

Kaipolan tehdasalueen tulevaisuus

UPM:n yhteistyöneuvottelujen päätyttyä Kaipolan paperitehtaan alasajon ja alueen turvalliseksi saattamisen suunnittelu on jo aloitettu. Tuotannon alasajo tapahtuu vaiheittain ja päättyy joulukuussa 2020. Alueen turvalliseksi saattamisen arvioidaan kestävän vähintään kesään 2021 asti.

– Nopeaa ratkaisua tehdasalueen tulevasta käytöstä ei ole luvassa. UPM ei ole perustamassa alueelle yrityspuistoa, mutta yrityspuistotoimintakin on mahdollista, mikäli alueelle löytyy ostaja ja ammattimainen kiinteistökehittäjä innostuu siitä. UPM on saanut yhteydenottoja Kaipolan alueen jatkokäytöstä. UPM selvittää parhaillaan yhteydenottajien edellytyksiä kestävään liiketoimintaan Kaipolan alueella, toteaa Marko Laakkonen UPM:ltä.

Henkilöstölle kerrotaan tulevaisuudesta UPM:n osalta seuraavien viikkojen kuluessa. UPM:lla on käynnistymässä työntekijöille suunnattu työstä työhön –ohjelma Saranen Consultingin vetämänä.

Keski-Suomen TE-palveluiden tarjoama neuvonta Kaipolan tehtaalla on keskeytynyt koronatilanteen vuoksi. UPM Kaipolan pääluottamusmies Ismo Salonen vakuutti tehdasalueen turvallisuusjärjestelyiden olevan koronan osalta kunnossa ja toivoo palveluiden palaavan paikan päälle. TE-toimistosta luvattiin selvittää millä tavoin ja kuinka pian palvelua tehtaalla voidaan jatkaa. Puhelinneuvontaa on edelleen hyvin saatavilla.

Työllisyyden hoitoon ja koulutukseen tukea

Työllisyyden hoitoon on saatavilla runsaasti tukea ja hyvät koulutusehdotukset pystytään rahoittamaan.

– Työllisyyden hoitoon ja yrityskentän kehittämiseen on hyvin rahoitusta saatavilla. Tukea on saatavilla paitsi yksittäisen työntekijän työllistymiseen myös suuremmille ryhmille. Esimerkiksi muuntokoulutus uuden yrityksen työntekijäksi saadaan tarvittaessa liikkeelle alle viikossa, Marja Pudas Keski-Suomen ELY-keskuksesta vakuuttaa.

Äkillinen rakennemuutos on tilanne, jossa globalisaatio ja tuotantorakenteen muutokset aiheuttavat äkillisiä ja merkittäviä pysyviä vaikutuksia alueen kehittymiseen. Äkillisen rakennemuutoksen työryhmään osallistuu Jämsän kaupungin keskeisiä toimijoita sekä UPM:n Kaipolan, Patrian, Keski-Suomen liiton, Keski-Suomen TE-toimiston, ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön ja Gradian edustajia sekä jämsäläiset kansanedustajat. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran torstaina 12.11.2020.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Hanna Helaste p. 0400 742 751

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn