Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän kaupungin valmiusjohtoryhmä on tänään tarkentanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin antamien tiukennettujen koronarajoitteiden ja suositusten toimeenpanoa Jämsässä.

– Koronatartuntojen määrä on huolestuttavasti kasvusuunnassa. Monet kunnat ja maakunnat ovat jo kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Tästä voi päätellä, että koronatestiin ei enää mennä niin herkästi kuin aiemmin. Tartuntojen jäljityksen kannalta tilanne on erityisen hankala. Suositukset voivat tuntua liialliselta ja tarpeettomilta meillä Jämsässä, silti meidän on huomioitava tartuntojen määrän kasvu sekä Keski-Suomessa että Pirkanmaalla. Jämsän alueen osalta tilanteen heikentyminen on vain ajan kysymys, jos rajoituksista ei pidetä kiinni, kaupunginjohtaja Hanna Helaste painottaa.

Valmiusjohtoryhmän linjaukset Jämsässä

Suositukset ovat voimassa 26.11. – 15.12. Toisen asteen koulutusta koskeva maskisuositus on voimassa lukukauden loppuun saakka.
Linkki: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suositukset

Yksityistilaisuudet

Yksityistilaisuuksien järjestämisen osalta Jämsän kaupunki suosittaa noudatettavaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suosituksia. Yksityistilaisuuksien järjestämistä on harkittava tarkoin. Jos tapaamisia järjestetään, on ratkaistava, miten se tehdään turvallisesti. Yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi suositella järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään maskeja, elleivät turvavälit toteudu. Yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää. Yksityistilaisuuksia koskevat suositukset ovat voimassa 15.12. saakka.

Harrastustoiminta

Harrastustoiminnassa Jämsän kaupungin liikuntatilojen käyttäjille suositellaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suositusten noudattamista.

20-vuotiaiden ja sitä nuorempien kaikkea harrastustoimintaa voidaan jatkaa, mutta toiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota turvalliseen toteuttamiseen huomioiden muun muassa hygieniaohjeet, turvavälit ja tilan koko.

Yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnassa ajalla 26.11.-15.12. sisätiloissa tapahtuva joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta suositellaan keskeytettäväksi. Rajoitus ei koske sellaista aikuisten harrastustoimintaa, jossa osallistujien turvavälit säilyvät tosiasiallisesti koko harjoituksen ajan.

Sairaanhoitopiirin suosituksessa on tarkemmin määritelty lajilistat, joita rajoitukset koskevat. Lisäksi siinä on kirjauksia kilpailutoiminnan osalta.

Uimahalli

Uimahalli Koskikarassa on asiakasmääriä koskevat koronarajoitukset on otettu käyttöön jo aiemmin syksyllä: käytössä on 35 kaappia/pukuhuone ja pukuhuoneessa voi yhtä aikaa olla korkeintaan 18 henkilöä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suosituksen mukaisesti uimahalli Koskikarassa otetaan käyttöön torstaista 26.11. alkaen erityisesti yli 65-vuotiaille kohdennetut uinti- ja kuntosalivuorot:

ma klo 13.30-15.00
ti klo 8.00-10.00
ke klo 13.30-15.00
pe klo 8.00-10.00.

Kassapalveluissa ei ikärajaa tarkasteta. Kohdennetut vuorot on tarkoitettu yli 65-vuotiaille eikä muita asiakkaita voida hallille tuolloin ottaa. Torstain erityisryhmien vesivoimistelut (klo 8-13.30) jatkuvat entiseen tapaan.

Yleisötilaisuudet

Yleisötilaisuuksien järjestämisen osalta Aluehallintoviraston rajoitukset ovat voimassa.

Linkki: Aluehallintoviraston määräys ajalle 1.12. -31.12.

Yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.

Maskisuositus

Jämsän kaupungin lukiokoulutuksessa noudatetaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suositusta maskien käytöstä. Opiskelijat voivat käyttää omia maskeja. Kaupunki varaa syyslukukauden loppuun saakka kertakäyttömaskit opiskelijoille. Maskeja varataan arviolta noin 5/koulupäivä. Lukio tiedottaa ja ohjeistaa asiasta erikseen. Maskisuositus on voimassa lukukauden loppuun saakka.

Varhaiskasvatuksen osalta kaupunki vetoaa lasten vanhempiin, että lapsia tuotaessa ja pois haettaessa vanhemmat käyttäisivät maskia.

Kasvomaskisuositus laajennetaan koskemaan julkisista tiloista muun muassa kauppoja, ostoskeskuksia, kirjastoja ja virastoja. Suositus on voimassa toistaiseksi.

Jämsän kaupunki jakaa kertakäyttöisiä kasvomaskeja vähävaraisille henkilöille ja yli 15 vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille, jotka käyttävät matkustamiseen kodin, asuinpaikan ja koulun välillä julkista joukkoliikennettä. Kasvomaskeja voi noutaa Jämsän kaupungin neuvonnasta ja pääkirjastosta niiden aukioloaikoina.

Etätyösuositus

Jämsän kaupungin henkilöstön osalta laaja etätyösuositus on edelleen voimassa. Kaikki työ, mitä voidaan, tehdään etätyönä. Tarpeettomia kohtaamisia vältetään. Asiakaspalvelut ovat avoinna normaalisti. Työpaikoilla pidetään maskeja tai visiirejä kaikissa kohtaamisissa.

Tiedotetta korjattu klo 14:25
Kasvomaskeja voi noutaa neuvonnasta ja pääkirjastosta.
Tiedotteeseen lisätty klo 15:23
Kasvomaskisuosituksen laajennus julkisiin tiloihin.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Hanna Helaste p. 0400 742 751

Tiedote 24.11.2020: Koronarajoituksia tiukennetaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella

 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn