Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle vuoden 2021 talousarvion hyväksymistä. Talousarvioon ja -suunnitelmaan esitetään muutoksia kulttuuritoimen avustuksiin, katujen päällystyksiin ja valaistukseen sekä lähiliikuntapaikkojen kunnostamisen aikatauluun. Koirapuiston rakentaminen siirtyisi vuodella. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelman sekä työhyvinvointiohjelman.

Esityslista

Talousarvio vuodelle 2021 ja taloussuunnitelma vuosille 2022-2023

Talousarvio on reilut 57.000 € ylijäämäinen, suunnitelmavuosi 2022 on noin -564.000 € alijäämäinen ja 2023 on vastaavasti reilut 100.000 € ylijäämäinen, joten valmisteltu taloussuunnitelma on kuntalain mukaisesti tasapainossa. Valmisteltu taloussuunnitelma perustuu nykyisiin veroprosentteihin, yleisiin verotuloennusteisiin, joissa on otettu huomioon paikalliset olosuhteet, ja kuntatalousohjelman ennusteiden mukaisiin valtionosuuksiin.

Jorma Poti ehdotti Ulla Patrosen ja Sanna Rajalan kannattamana, että kulttuuritoimeen palautetaan 10 000 euroa riville avustukset. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Jukka Haaparanta esitti muutosta investointisuunnitelman taulukkoon kohtaan liikenneväylät. Koskentien valaistuksen ja asfaltoinnin uusiminen: Koskentien valaistuksen uusiminen, 50 000 euroa. 300 000 euroa siirretään kohtaan Liikenneväylät yleiset, katujenpäällystäminen. Koskentien ajorata ja pysäköintipaikat ovat välillä Keskuskatu-Siltakatu päällysteen osalta uusimisen tarpeessa. Lisäksi katuosuuden valaistus uusitaan led-valaisimiksi ja samalla jatketaan keskusta-alueen ilmeen kohentamista. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Ulla Patronen esitti, että Kuoreveden lähiliikuntapaikkaan vuosille 2022 ja 2023 siirretyt määrärahat palautetaan takaisin vuosille 2021 ja 2022. Molemmat, Kaipolan ja Kuoreveden lähiliikuntapaikat sijoitetaan alkavaksi vuonna 2021. Esitystä kannattivat Jukka Haaparanta ja Sanna Rajala. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Lotta Ahola esitti Markku Kankaisen ja Ulla Patrosen kannattamana, että koirapuisto siirretään myöhempään ajankohtaan, kunnes puiston sijainti on selvinnyt (vuodelta 2021 vuodelle 2022). Äänestys 8 -1. Jukka Haaparanta jätti eriävän mielipiteen koirapuiston rakentamiseen varattujen varojen siirtämisestä vuodelta 2021 vuodelle 2022.

Kaupunginvaltuustolle ehdotetaan, että valtuusto hyväksyy talousarvion vuodelle 2021 ja -suunnitelman vuosille 2021 – 2023 edellä esitetyillä muutoksilla sekä investointiohjelman vuosille 2021 - 2024 esityslistan liitteen mukaisesti.

Talousarviosta on julkaistu erillinen tiedote. (linkki)

Kaupunginjohtajan katsaus

Kaupunginjohtajan katsaus ajankohtaisiin asioihin merkittiin tiedoksi.

Hallintosäännön muuttaminen

Tiedonhallintalaki edellyttää muutoksia kaupungin hallintosääntöön. Tiedonhallinnalla tarkoitetaan viranomaisen tehtävien hoidossa tai sen muussa toiminnassa syntyviin tarpeisiin perustuvia toimia ja tietoturvallisuustoimenpiteitä viranomaisen tietoaineistojen, niiden käsittelyvaiheiden ja tietoaineistoihin sisältyvien tietojen hallinnoimiseksi riippumatta tietoaineistojen tallentamistavasta ja muista käsittelytavoista. Tiedonhallintamallissa kuvataan eri tietoaineistot sekä niiden yhdenmukainen ja tietoturvallinen käsittely.

Muut hallintosääntöön tehtävät muutokset koskevat sisäistä valvontaa, etätyötä, henkilöstöorganisaatiomuutosta, kaupunginjohtajan sijaisuutta sekä tulosaluejohtajan toimivaltaa perustaa alle vuoden määräaikaisia virkoja.

Kaupunginhallitus hyväksyi esitetyt muutokset hallintosääntöön. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2021 lukien. Äänestys 6-3.

Pekka Laaksonen esitti, että alle vuoden määräaikaisia virkojen perustaminen lisätään tulosaluejohtajan toimivaltaan ainoastaan sosiaali- ja terveystoimessa ja sivistystoimessa. Esitystä kannattivat Seija El Sayed ja Jukka Haaparanta. Pohjaesityksen puolesta äänestivät Ulla Patronen, Markku Kankainen, Lotta Ahola, Sanna Rajala, Mika Kyrö ja Jorma Poti. Laaksosen esityksen puolesta äänestivät Pekka Laaksonen, Seija El Sayed ja Jukka Haaparanta.

Valtuutettujen lukumäärä

Asukasluku määräytyy väestötietojärjestelmässä vaalivuotta edeltävän marraskuun 30. päivän päättyessä olevien tietojen mukaan. Seuraavat kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2021, jolloin väkiluku huomioidaan 30.11.2020 tilanteen mukaan. Viimeinen virallinen poiminta Jämsän asukasmäärästä on Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämästä väestötietojärjestelmästä syyskuun lopussa 19 971. Virallinen poiminta on vaalitietojärjestelmän asukaslukuna ja Oikeusministeriö käyttää sitä valtuutettujen määrän perusteena.

Kuntalain 16 §:n mukaan valtuutettuja on valittava seuraavasti

Asukasluku kunnassa      Valtuutettuja vähintään
enintään
5000                                    13
5001 - 20 000                     27
20 001 - 50 000                 43
50 001 - 100 000               51
100 001 - 250 000             59
250 001 - 500 000             67
yli 500 000                          79

Kaupunginhallitus kävi periaatteellisen keskustelun valtuutettujen lukumäärästä seuraavalle nelivuotiskaudelle.

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuutettujen lukumäärä seuraavalla valtuustokaudella on 43. Äänestys 5-4.

Kaupunginjohtajan muutettu pohjaehdotus, että valtuutettujen lukumäärä seuraavalle valtuustokaudelle on 35, sai neljä (4) ääntä: Pekka Laaksonen, Lotta Ahola, Seija El Sayed, Mika Kyrö.

Sanna Rajala ehdotti, että valtuutettujen lukumäärä on 43. Ehdotusta kannattivat Jukka Haaparanta ja Markku Kankainen. Ehdotus sai viisi (5) ääntä: Sanna Rajala, Jukka Haaparanta, Markku Kankainen, Jorma Poti, Ulla Patronen.

Vuoden 2021 kuntavaalit: Vaalipäivän äänestyspaikoista päättäminen

Kuntavaalien varsinaisen vaalipäivän 18.4.2021 äänestyspaikkoina toimivat:

001. Kaipolan äänestysalue, Kaipolan koulu
002. Seppolan äänestysalue, Jämsän Forum
003. Kuoreveden äänestysalue, Kuoreveden koulu
004. Jämsänkosken äänestysalue, Koivutie 4:n liiketila
005. Koskenpään äänestysalue, Koskenpään terveysasema

Vuoden 2021 kuntavaalit: Ennakkoäänestyksen järjestäminen ja ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen

Vuoden 2021 kuntavaalien ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa ke 7. - ti 13.4.2021 ja ulkomailla ke 7. - la 9.4.2021. Kuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään kaupungin omana toimintana seuraavissa paikoissa.

1. Jämsän Forum, käyntiosoite on Keskuskatu 2-4, 42100 Jämsä
2. Koivutie 4:n liiketila, käyntiosoite Koivutie 4, 42300 Jämsänkoski
3. Kuoreveden kirjasto, käyntiosoite Lentoasemantie 1, 35600 Halli
4. Länkipohjan kirjasto, käyntiosoite Kirjastotie 4, 35400 Längelmäki
5. Koskenpään terveysasema, Keuruuntie 5, 42440 Koskenpää

Edustajan nimeäminen Keski-Suomen kestävän elämäntavan yhteistyöryhmään (KYKY) vuosille 2021–2023

Jämsän kaupungin edustajaksi Keski-Suomen kestävän elämäntavan yhteistyöryhmään (KYKY) nimettiin ympäristöpäällikkö Piia Koski ja rehtori Minna Kinnunen (varalla tuntiopettaja Iisa Orell).

Jämsän Aluelämpö Oy:n lisäosinko vuonna 2020

Jämsän Aluelämpö Oy:n hallitusta ohjeistetaan, että Jämsän Aluelämpö Oy:n toimitusjohtaja ja hallitus valmistelevat 1.000.000 euron lisäosingon maksamisen Jämsän kaupungille edellisten tilikausien ylijäämästä ylimääräiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään vuoden 2020 aikana.

Keski-Suomen Liiton perussopimuksen muuttaminen

Keski-Suomen liiton nykyinen perussopimus on tullut voimaan vuonna 2009. Perussopimukseen on tarve tehdä sekä teknisiä, päivittäviä muutoksia että sisällöllisiä muutoksia. Sisällöllisistä muutoksista kolme keskeisintä on maakuntavaltuuston koon pienentäminen, peruspääomaosuuden määrittely ja jäsenkuntien maksuosuuden määrittely.

Valtuustolle esitetään, että se hyväksyy Keski-Suomen perussopimuksen muutokset esityslistan liitteen mukaisesti.

Vuoritsalo: määräalan myynti

Jämsän kaupunki myy noin 7 187 m2:n määräalan Vuoritsalon tilasta 182-413-1-296 Jan Salolle ja Irma Laitoselle hintaan 50 000 euroa kauppakirjan mukaisin ehdoin. Ostaja vastaa määräalan lohkomiskustannuksista. Kauppakirja on allekirjoitettava 29.1.2021 mennessä.

Jämsän kaupungin etätyöohjeen hyväksyminen 1.1.2021 alkaen

Kaupungin etätyöohje hyväksyttiin.

Toimialajohtajat ja pääluottamusmiehet ovat kommentoineet sekä antaneet muutosehdotuksia etätyöohjeeseen. Lisäksi ohje on käsitelty yhteistoiminnassa.

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2021 sekä jämsäläinen hyvän työn mallin vuosisuunnitelma 2021

Henkilöstösuunnitelman tavoitteena on varmistaa, että kaupungin palveluja tuottaa riittävä määrä osaavaa henkilöstöä. Henkilöstösuunnitelmassa määritellään strategian ja toiminnan vaatima määrällinen ja laadullinen henkilöstömäärä.

Koulutussuunnitelman laadintavelvoitteen tavoitteena on edistää osaamisen kehittämistä, varautumista muutoksiin ja työurien pidentymistä, parantaa tuottavuutta ja kilpailukykyä. Koulutussuunnitelma kattaa koko henkilöstön.

Jämsäläinen hyvän työn malli on Jämsän kaupungin työhyvinvointiohjelma vuosille 2018–2021.

Merkittävimpiä muutoksia henkilöstössä v. 2021
– Yleishallintoon uusi toimiala matkailu, markkinointi ja viestintä, johon siirtyy 3 henkilötyövuotta (htv) Jämsek Oy:stä
– Sivistystoimessa lisäystä 7,87 htv vakinaisissa, määräaikaisissa 2,39 htv
– Yhdyskuntatoimi / elinvoima, Jämsek Oy:stä siirtynyt 2 vakanssia 1.8.2020 liikkeenluovutuksella
– Eläköitymisennusteet 30-40 htv vuosina 2021-2023

Henkilöstö-, koulutussuunnitelma 2021– 2023 ja jämsäläisen hyvän työn mallin vuosisuunnitelma 2021 merkittiin hyväksyttynä tiedoksi.

Pohjois-Kuoreveden kylät ry:n tukihakemus ja Jämsän Eläkkeensaajat ry: vuokratukihakemus

Viranomaisen päätösharkintaa ja muuta asian käsittelyä ohjaa mm. yhdenvertaisuusperiaate. Kunnan toiminnassa tällä periaatteella on merkitystä erityisesti kunnan yleisen toimialan tulkinnassa ja erilaisten etujen myöntämisessä.

Kaupunginhallitus ei myöntänyt tukea kylätalo Kuokkalan ylläpitoon eikä vuokratukea Jämsän Eläkkeensaajille.

Tilaisuudet ja tiedoksi merkittävät

Valtiovarainministeriön päätös 19.11.2020: Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen myöntäminen vuonna 2020. – Jämsän kaupungille ei ole myönnetty harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta.

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen pj. Jorma Poti p. 0400 200 467
ja kunkin asiakohdan valmistelijat

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn