Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Kaupunginvaltuusto kokousti etäyhteydellä voimassaolevien koronarajoitusten vuoksi. Valtuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2021 ja taloussuunnitelman vuosille 2022-2023. Valtuutettujen lukumäärä 43 säilyy ennallaan seuraavalla valtuustokaudella.

Esityslista (linkki)

Talousarvio vuodelle 2021 ja taloussuunnitelma vuosille 2022-2023

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2021 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2022-2023.

Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmä esitti ryhmäpuheenvuorossaan koirapuiston 30 000 euron rakentamismäärärahan aikaistamista vuodelta 2022 vuoteen 2021. Esitystä kannattivat Kotiaho Jouni, Haaparanta Jukka, Lahtinen Mikko, Niittymaa Jyrki ja Koskela Eero. Äänestys 32-10, 1 tyhjä. Koirapuisto toteutetaan alkuperäisen esityksen mukaisesti vuonna 2022.

Jyrki Kokon esityksestä Henkilöstömäärä ja tavoitteet – taulukkoon tehdään teknisiä korjauksia.

Valtuutettujen lukumäärä

Asukasluku määräytyy väestötietojärjestelmässä vaalivuotta edeltävän marraskuun 30. päivän päättyessä olevien tietojen mukaan. Seuraavat kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2021, jolloin väkiluku huomioidaan 30.11.2020 tilanteen mukaan. Viimeinen virallinen poiminta Jämsän asukasmäärästä on Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämästä väestötietojärjestelmästä syyskuun lopussa 19 971. Virallinen poiminta on vaalitietojärjestelmän asukaslukuna ja Oikeusministeriö käyttää sitä valtuutettujen määrän perusteena.

Seija El Sayed esitti, että valtuuston koon tulee jatkossa olla tekemämme valtuustoaloitteen mukainen eli 35. Tämä oli myös kaupunginjohtajan esitys kaupunginhallitukselle. Tommi Tapiainen, Tarja Uusipaasto, Similä Matti, Suosaari Voitto, Kokko Jyrki, Vierinen Anna-Kaisa, Lahtinen Merja, Laaksonen Pekka. Äänestys 25 – 18.

Valtuutettujen lukumäärä seuraavalla valtuustokaudella on 43.

Hallintosäännön muuttaminen

Tiedonhallintalaki edellyttää muutoksia kaupungin hallintosääntöön. Tiedonhallinnalla tarkoitetaan viranomaisen tehtävien hoidossa tai sen muussa toiminnassa syntyviin tarpeisiin perustuvia toimia ja tietoturvallisuustoimenpiteitä viranomaisen tietoaineistojen, niiden käsittelyvaiheiden ja tietoaineistoihin sisältyvien tietojen hallinnoimiseksi riippumatta tietoaineistojen tallentamistavasta ja muista käsittelytavoista. Tiedonhallintamallissa kuvataan eri tietoaineistot sekä niiden yhdenmukainen ja tietoturvallinen käsittely.

Muut hallintosääntöön tehtävät muutokset koskevat sisäistä valvontaa, etätyötä, henkilöstöorganisaatiomuutosta, kaupunginjohtajan sijaisuutta sekä tulosaluejohtajan toimivaltaa perustaa alle vuoden määräaikaisia virkoja.

Pekka Laaksonen esitti, että alle vuoden mittaisia määräaikaisia virkoja voidaan perustaa tulosaluejohtajan päätöksellä vain sivistystoimessa sekä sosiaali- ja terveystoimessa. Esitystä kannattivat Niittymaa Jyrki, Kataja Pekka, El Sayed Seija, Salokorpi Timo ja Haaparanta Jukka. Äänestys 32-10.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esitetyt alkuperäiset muutokset hallintosääntöön. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2021 lukien.

Keski-Suomen Liiton perussopimuksen muuttaminen

Keski-Suomen liiton nykyinen perussopimus on tullut voimaan vuonna 2009. Perussopimukseen on tarve tehdä sekä teknisiä, päivittäviä muutoksia että sisällöllisiä muutoksia. Sisällöllisistä muutoksista kolme keskeisintä on maakuntavaltuuston koon pienentäminen, peruspääomaosuuden määrittely ja jäsenkuntien maksuosuuden määrittely.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Keski-Suomen liiton perussopimukseen tehtävät muutokset.

Vastaus valtuustoaloitteeseen maksuttomasta ehkäisystä alle 20-vuotiaille

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Jämsän kaupunki tarjoaisi ehkäisyn alle 20-vuotiaille nuorille. Annetussa vastauksessa on selostettu laajasti raskaudenkeskeytysten, seksitautien ja maksuttoman ehkäisyn tilannetta Jämsässä.

Sosiaali-ja terveyslautakunta on hyväksynyt ilmaisen ehkäisyn tarjoamisen alle 25-vuotiaille nuorille yhteistoiminta-alueella Jämsä-Kuhmoinen 1.1.2021 alkaen.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen johdosta annetun selvityksen riittäväksi.

Lisätietoja:

Kaupunginvaltuuston pj. Merja Lahtinen p. 040 846 8907

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn