Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän kaupungille ja Multian kunnalle on yhteisesti myönnetty valtionavustusta 335 800 euroa Älykkäiden lomakkeiden käyttöönotto –hankkeeseen. Tavoitteena on kuntalaisten asiointiin tarkoitettujen lomakkeiden sähköistäminen.

Hankkeen tavoitteena on vähentää huomattavasti tulostettavia ja postin kautta lähetettäviä lomakkeita ja muuttaa eniten työllistävät ja lukumääräisesti eniten käytetyt lomakkeet älykkäiksi, sähköisiksi lomakkeiksi. Tämä nopeuttaa ja parantaa kunnan ja kuntalaisten tiedonkulkua sekä kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Jämsän kaupungilla on sähköisten palvelujen kehittämiseen panostettu toden teolla viimeisen vuoden aikana. Kaupunki on saanut merkittävästi valtion avustusta kuntalaisille suunnattujen digitaalisten palvelujen rakentamiseen.

– Älykkäät lomakkeet on jo kolmas hankekokonaisuus, johon olemme hakeneet ja saaneet valtiovarainministeriöltä rahoitusta viimeisen vuoden aikana, tietohallintopäällikkö Heli Helminen iloitsee.

Sähköiset palvelut sujuvoittavat asiointia

Valtionavustusta myönnetään digitalisaatiota edistäviin hankkeisiin, jotka ovat kuntien toimintatapoja tai palveluprosesseja uudistavia sekä niiden laatua ja vaikuttavuutta parantavia. Tavoitteena on tukea kuntien digitalisaatiota, joka edistää kuntien toimintatapojen uudistamista sekä asiakaslähtöisyyttä ja, jonka avulla on mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä.

Jo aiemmin tänä vuonna on käynnistynyt kaupungin oma talousdigihanke, jonka tavoitteena on digitalisaation avulla kehittää muun muassa kaupungin talous-, talousarvio- ja tilinpäätösprosesseja sekä tiedolla johtamista.

Jämsä on lisäksi mukana kuntien yhteisessä digihankkeessa. Isäntäkuntana digihankkeessa on Nurmijärvi. Muut osallistuvat kunnat ovat Oulu, Porvoo ja Hollola. Jämsä on mukana kaikkiaan kolmessa osakokonaisuudessa. Sähköinen kuntalaispalaute tulee sujuvoittamaan palautteenantoa kaupungin verkkosivuilla. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustusten sähköinen hakumenettely helpottaa hakemusten jättöä verkkosivujen kautta. Kolmannessa kuntalaisdemokratia osahankkeessa on kysymys osallistavasta budjetoinnista.

– Kuntien on oltava aktiivisesti mukana digitalisaation edistämisessä. Digipalvelut sujuvoittavat palvelujen käyttöä ja tuovat uusia mahdollisuuksia osallistua yhteisiin asioihin, vaikka kotisohvalta käsin, kaupunginjohtaja Hanna Helaste toteaa.

Lisätietoja:

Tietohallintopäällikkö Heli Helminen p. 050 377 4888

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn