Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsä alueen elinvoiman säilyttämiseksi jatketaan tiivistä yhteistyötä useiden eri tahojen kesken.  Rahoituspäätökset ovat edenneet ja uusia rahoitusvälineitä on luvassa alkuvuodesta. Työ- ja koulutusmahdollisuuksia on välitetty aktiivisesti.

– Toimenpiteitä, yrityskontakteja ja tapaamisia on jatkettu sovittujen linjausten mukaisesti. Jämsän kaupunginhallitus on hyväksynyt maanantaisessa kokouksessaan rakennemuutokseen liittyvän edunvalvonnan painopisteet. Jämsä paketin hankkeita on valmisteltu eteenpäin ja yritysneuvontaan on tullut hyvin yhteydenottoja rahoitusmahdollisuuksiin liittyen, kertoo elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen työn etenemisestä 

UPM Kaipolan tehdasalue

UPM Kaipolan viimeinen kone PK 4 pysähtynee vuoden vaihteessa. Kaipolasta vapautuvia prosessilaitteita ja muuta kalustoa hyödynnetään yhtiön muissa tuotantolaitoksissa.

- Osa henkilöstöstä on työllistynyt UPM:n tehtävissä. Lisäksi yli 30 henkilöä on löytänyt uuden työ- tai opiskelupaikan UPM:n ulkopuolelta, mikä on hieno asia, kertoo UPM:n Marko Laakkonen.

Työ- ja elinkeinoministeriössä seurataan jatkuvasti UPM:n Kaipolan tehtaan tulevaisuusprosessia.
 –  Tehdasalueen jatkokäytön osalta TEM on yhteydessä säännöllisesti UPM:n kanssa. Syntyneitä kontakteja on ohjattu TEM konsernin palvelujen piiriin, valottaa yhteistyötä Jarkko Tonttila Työ- ja elinkeinoministeriöstä.  

Patria Aerostructures

Patria Aerostructuresin metalliyksikön yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Sopeuttamistarve on 12 henkilön irtisanominen ja 8 henkilöä on toistaiseksi lomauttamisen uhan alla. Toimenpiteet tulevat ajoittumaan tammi – huhtikuun väliselle ajalle.

 –  Syyt sopeuttamistarpeeseen ovat kaupalliseen ilmailuun liittyvät kysyntäongelmat jotka näillä näkymin jatkuvat vielä pitkään kertoo Petri Hepola Patria Aerostructuresilta. 

Rahoitus

Ensi vuonna rahoitustyökalut monipuolistuvat. REACT EU rahoitusväline on tulossa käyttöön, hankehaut ja soveltamisohjeet avautuvat alkuvuodesta. Keski-Suomen liitolla on EAKR –rahoitusta haettavana tällä hetkellä n. 3 milj. euroa. Kestävän kasvun ohjelma on eduskunnan käsiteltävänä, Keski-Suomen liitto ottaa huomioon Jämsän tilanteen omassa lausunnossaan rahoituksen suuntaamisesta, vakuuttaa Pirjo Peräaho Keski-Suomen liitosta.

– Yritysrahoituksessa Jämsään on varattu lähes 3 milj. euroa. Rahoituksen myöntövaltuutta on siis hyvin käytettävissä myös isoille investoinneille. Hyviä työllistäviä kehittämishankkeita kaivataan, Jaakko Ryymin ELY-Keskuksesta painottaa.

Työllistyminen ja koulutus

TE-toimiston palvelut tehtaalla jatkuvat taas 13.1. alkaen keskiviikkoisin. Lisäksi on käytössä etäyhteys- ja puhelinpalvelut. Vuoden vaihteen jälkeen käynnistyvät myös työkykyasioihin liittyvä puhelinlinja, näihin kysymyksiin ja vastauksiin on ollut paljon tarvetta, toteaa Tuula Säynätmäki Keski-Suomen TE-toimistosta.

Tehtaan työntekijöiden osaamiskartoitukset jatkuvat. TE-toimisto kannustaa edelleen työnhakijoita rekisteröitymään ForeAmmatti -järjestelmään osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden kartoittamiseksi. Tehtaalla on pidetty muutama MIITTI –rekrytointitilaisuus, näitä voidaan järjestää lisää ensi vuoden puolella.

Osalla tehtaalta työttömäksi jääneillä on haasteita tietotekniikan hallinnassa. Tällä hetkellä on pohdinnassa yhteistyö koulutusorganisaatioiden kesken työnhakijoiden ja koulutukseen hakeutuvien tietotekniikkavalmiuksien parantamiseksi. Jämsän Gradia on mukana koulutusmahdollisuuden suunnittelussa, Gradia on myös valmistautunut kertomaan koulutuksistaan sekä digitaalisesti, että henkilökohtaisesti Petteri Järvinen Gradialta kertoo.

Äkillinen rakennemuutos on tilanne, jossa globalisaatio ja tuotantorakenteen muutokset aiheuttavat äkillisiä ja merkittäviä pysyviä vaikutuksia alueen kehittymiseen. Äkillisen rakennemuutoksen työryhmään osallistuu Jämsän kaupungin keskeisiä toimijoita sekä UPM:n Kaipolan, Patrian, Keski-Suomen liiton, Keski-Suomen TE-toimiston, ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön ja Gradian edustajia sekä jämsäläiset kansanedustajat. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran torstaina 14.1.2021.

Lisätietoja:
Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen p. 040 747 7736                

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn