Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Osa työttömien palveluista siirtyy Keski-Suomen TE-toimistolta Jämsän kaupungille 1.3.2021. Jämsä on mukana työllisyyden kuntakokeilussa yhdessä Keuruun ja Saarijärven kanssa.

Kuntakokeiluissa tietyt valtion TE-toimistojen tehtävät siirtyvät kuntien vastuulle kokeilujen ajaksi. Kokeiluissa tavoitellaan vahvempaa vaikuttavuutta työllisyyden edistämisessä sovittamalla yhteen valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja.

Asiakaskohderyhmä, sekä kuntien resurssit

Työllisyyskokeiluihin osallistuu yhteensä 25 kuntakokeilualuetta ja 118 kuntaa tai kaupunkia. Keski-Suomessa työllistämisen kuntakokeiluun osallistuu 2 eri hanketta; Jämsä-Keuruu-Saarijärven, sekä Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilu (Jyväskylä, Laukaa, Muurame ja Äänekoski).

Työllisyyden kuntakokeilussa siirtyy noin 230 000 asiakasta maanlaajuisesti TE-toimistoilta kunnille. Jämsä-Keuruu-Saarijärvi kokeilussa siirtyy kuntiin yhteensä reilut 2000 asiakasta ja TE-toimiston henkilöstöä yhteensä 11 henkilötyövuotta. Jämsässä ja Saarijärvellä tehdään myös työntekijärekrytointia kaupungin työllistämisyksiköihin.

Kokeilualueilla kuntien asiakkaiksi ohjataan ne työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan. Lisäksi kokeiluihin siirtyvät kaikki alle 30-vuotiaat sekä kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttömänä, työllistettynä tai työllistymistä edistävissä palveluissa. Kokeilualueelle kuuluminen määritellään kotikunnan mukaan.

Asiakkaat siirtyvät automaattisesti työllisyyden kuntakokeilun asiakkaaksi, eikä asiakkaan tarvitse tehdä itse mitään. Siirtyville asiakkaille ilmoitetaan siirrosta henkilökohtaisesti. Ilmoittautuminen työttömäksi tehdään edelleen Keski-Suomen TE-toimistoon hankkeen aikanakin. TE-toimisto ohjaa asiakkaan kunnan palveluihin, mikäli kriteeristö täyttyy. Alkanut asiakkuus pysyy kuntakokeilussa koko kokeilun ajan, vaikka asiakkaan työssäoloehto täyttyisikin välillä.

Henkilökohtainen palvelu ja omatyöntekijä

Työllistämistä on tehty kaikissa kolmessa kunnassa pitkään ja palvelut ovat jo monipuoliset. Nyt yhteistyö tiivistyy entisestään, päällekkäisiä palveluita karsitaan ja ne tuodaan lähemmäksi asiakasta. Kolmen kunnan yhteisellä kuntakokeilulla on kullakin omat asiointipisteensä, joista asiakas saa henkilökohtaista palvelua yhdestä osoitteesta. Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi käytetään jatkossakin sähköistä- ja puhelinasiointia.
Työnhakija saa Jämsä-Keuruu-Saarijärvi työllisyyden kuntakokeilussa nimetyn omatyöntekijän, joka varmistaa asiakkaan ymmärryksen omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan työllistämiseen liittyvän lainsäädännön ohjaamana, ottaa mukaan tarvittavan yhteistyöverkoston ja koordinoi prosessia ns. yhdestä osoitteesta.

Työllisyyden kuntakokeilulla haetaan mallia työllisyydenhoidon järjestämiseen tulevaisuudessa hyödyntämällä jo olemassa olevaa kunnan ekosysteemiä. Tavoitteenamme on saada entistä toimivampi tapa työllistää. Lisää tarkennettua tietoa tulee Jämsä-Keuruu-Saarijärvi alueen verkkosivuille ja paikallislehtiin ennen maaliskuuta 2021.

Tasavallan presidentti vahvisti työllisyyden kuntakokeiluja koskevan lain 30.12.2020. Laki tulee voimaan 1.3.2021 ja kokeilu kestää 1.3.2021–30.6.2023.

Lisätietoja:

Vastaava työhönvalmentaja Eeva Heininen p. 040 564 2999

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn