Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Vuoden ensimmäisessä etänä järjestetyssä kokouksessaan, kaupunginhallitus päätti jatkossakin koronapandemian ajan järjestää kokouksensa sähköisenä ja suosittelee sitä myös muille toimielimille. Kaupunginhallitus päätti muun muassa esittää pääkirjastoa sijoitettavaksi Forumin kiinteistöön vuokratiloihin ja antoi Himoksen lumivarman ladun hankkeelle aloitusluvan.

Esityslista (linkki)

Kaupunginjohtajan katsaus ja toiminnan tavoitteet vuodelle 2021

Kaupunginjohtajan katsaus ajankohtaisiin asioihin merkittiin tiedoksi. Vuoden 2021 toiminnan tavoitteiksi hyväksyttiin
• Jämsän kaupungin edunvalvonta ja rakennemuutostyön johtaminen
• talousarvioprosessin uudistaminen ja taloudellisen tehokkuuden parantaminen
• lasten, nuorten ja perheiden palveluiden vaikuttavuuden edistäminen
• kaupunkikonsernin toimintakulttuurin ja johtamisen kehittäminen sekä kaupungin imagon kirkastaminen
• hallintosäännön ja johtajasopimuksen mukaiset tehtävät.

Sisäinen joukkoliikenne / Jämsän alueen linja-autoliikenne v. 2021-2024 (optiovuodet 2025-2026)

Esittelijän esityksestä asia vedettiin pois esityslistalta lisäselvityksiä varten.

Jämsän pääkirjaston sijoituspaikka

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se hyväksyy Jämsän kaupungin pääkirjaston sijoittamisen laaditun pohjaratkaisun mukaisesti vuokratiloihin Forumin kiinteistöön.

Jukka Haaparanta esitti, että kirjasto-nuorisotila-neuvontapiste tehdään aikaisemman kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti uudisrakennuksena Seppolan koulun tontille. Esitystä ei kannatettu.

Yhdyskuntatoimi laatii vuokrasopimuksen toimitiloista 10 vuoden määräajaksi kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Sopimuksessa huomioidaan mahdolliset kiinteistön riskitekijät. Tilat pyritään saamaan käyttöön lokakuuhun 2021 mennessä.

Työohjelma I/2021

Työohjelman I/2021 hyväksyttiin ja esitetyille uusille hankkeille annettiin aloituslupa.

Himoksen lumivarman ladun rakentaminen

Himoksen lumivarma latu -hankkeen avulla rakennetaan 1,7 km pitkä ja 8 metriä leveä edestakaisin hiihdettävä latupohja, lumetusputkisto ja ladun valaistus. Hankkeen kustannusarvio on 784.827,39 €. Hankkeelle on haettu ELY-keskukselta avustusta yleishyödyllisenä investointihankkeena. Tukea on myönnetty 519.102,50 euroa. Keski-Suomen ELY-keskuksen Himoksen lumivarma latu - hankkeen tukipäätös merkittiin tiedoksi ja hankkeelle annettiin aloituslupa.

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle / Teknisen lautakunnan päätös 24.9.2020 §116 / Oikaisuvaatimus / Tekninen lautakunta 6.8.§85 /Maanvuokrasopimus GRK Infra Oy

Teknisen lautakunnan selvitys Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen hyväksyttiin. Lisäksi kaupunginhallitus vaatii, että tehty kunnallisvalitus hylätään kokonaisuudessaan ja hakija velvoitetaan korvaamaan kaupungille asian käsittelystä koituneet oikeudenkäyntikulut.

Seija El Sayed esitti, että esitystä ei hyväksytä, koska hallituksen jäsenillä ei ollut valitusta nähtävillä etukäteen. Vastaesitystä ei kannatettu. El Sayed jätti asiasta eriävän mielipiteen, jonka perusteluna oli valituskirjelmän puuttuminen esityslistan liitteistä, joten se ei ollut luettavissa riittävän ajoissa.

Keski-Suomen Pelastuslaitoksen lausuntopyyntö 9.12.2020 / palvelutasopäätös

Palvelutasopäätöksellä tarkoitetaan alueen pelastustoimen päätöstä siitä, kuinka se järjestää pelastustoimelle kuuluvat lakisääteiset ja muut palvelutasopäätöksessä sovitut tehtävät alueellaan.

Annettavassa kaupunginhallituksen lausunnossa Jämsän kaupunki ei hyväksy päällystövalmiuden vähentämistä ajalle 8-20, vaan pidetään tärkeänä, että päällystöpäivystysvalmius säilytetään 24/7 tasolla. Lausunnossa todetaan muun muassa, että suunnitelmassa on epätasa-arvo kaupunkien kesken, kun otetaan huomioon riskiluokitus ja kustannusten nousu. Jämsän osalta riskejä nostavat lisäksi suuret yleisötapahtumat eri puolilla kaupunkia, etenkin Himoksen alueella. Nykyistä kustannustehokasta sopimuspalokunta-järjestelmään perustuvaa toimintaa ei tulisi romuttaa vaan tukea kaikilla mahdollisilla tavoilla. Näin saataisiin aikaa myös seurata mihin Jämsän kaupungin riskit kehittyvät tulevaisuudessa.

Keski-Suomen maakunnan turvallisuussuunnitelma 2021-2023

Keski-Suomessa on käynnistetty vuoden 2018 aikana KSTURVA (Keski-Suomen turvallisuus ja valmiustoimikunta), jonka toimijat ovat päivittäneet maakunnallisen turvallisuussuunnitelman. Maakunnallisen turvallisuussuunnitelman 2021-2023 toteutuksesta vastaavat Keski-Suomen liitto sekä Keski-Suomen pelastuslaitos.

Valtuustolle ehdotetaan, että se hyväksyy esityslistan liitteen mukaisen maakunnallisen turvallisuussuunnitelman osaksi kaupungin turvallisuussuunnittelua ja hyvinvoinnin edistämistä.

Jämsän Terveys Oy:n palvelusopimuksen toteutuminen 1.7.-30.9.2020

Sosiaali- ja terveyslautakunta on todennut, että valvontakäynnit ja niiden perusteella tehdyt raportoinnit on tehty 1.7.-30.9.2020 eikä poikkeamia ole havaittu. Sosiaali- ja terveyslautakunnan ehdotus hyväksyttiin ja saatu valvonta-aineisto merkittiin hyväksyttynä tiedoksi.

Jämsän Aluelämpö Oy:n lisäosinko vuonna 2020

Kaupunginhallitus on ohjeistanut Jämsän Aluelämpö Oy:n hallitusta konsernin ohjauspäätöksellä, että Jämsän Aluelämpö Oy valmistelee 1.000.000 euron lisäosingon maksamisen Jämsän kaupungille edellisten tilikausien ylijäämästä ylimääräiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään vuoden 2020 aikana.

Kaupunginhallitus totesi, että Jämsän kaupunginhallituksen konserniohje lisäosingon maksamisesta on ollut voimassa olevan lainsäädännön ja sääntöjen mukainen.

Kaupunginhallitus päätti:
1) huomauttaa Jämsän Aluelämpö Oy:n hallitusta, että konsernin emon ohjeistusta on jatkossa noudatettava yksiselitteisesti.
2) Koska osinko ei enää kirjaudu vuodelle 2020 tuloksi, yhtiökokousedustajalle annetaan ohjeeksi, että enempiä yhtiökokouksia ei asian tiimoilta enää pidetä.

Kaupunginhallitus päätti viedä tämän päätöksen perusteella syntyvän tulovajauksen tilinpäätöksessä 2020 kaupunginvaltuustolle tiedoksi tilinpäätösennusteen yhteydessä, koska valtuuston asettama tulotavoite tältä osin jää toteutumatta.

Kaupunginhallituksen suositus toimielinten sähköisiin kokoontumisiin

Kaupunginhallitus päätti koronapandemian ajan järjestää kokouksensa sähköisinä. Pöytäkirja tarkastetaan jälkikäteen pöytäkirjan tarkastajien sähköpostikuittauksella, joka liitetään pöytäkirjaan. Myös
muiden toimielinten kokoontumiset suositellaan järjestettäväksi sähköisesti. Kaupunginhallitus antoi tarkemmat ohjeet toimielinten sähköisten kokousten järjestämiseksi, joita se noudattaa myös omissa kokouksissaan.

Maksamismääräysoikeudet vuodelle 2021

Organisaatiossa on vuosittain määrättävä henkilöt, jotka hyväksyvät laskut maksuun. Maksamismääräysoikeus tarkoittaa oikeutta määrätä sääntöjen mukaan hyväksytyt laskut maksettavaksi kaupungin nimissä ja tileiltä. Kaupunginhallitus tiedottaa rahalaitoksille maksamismääräysoikeuden omaavista henkilöistä.

Asumisen ohjaajan toimen perustaminen Linnakotiin

Kaupunginhallitus perustaa asumisen ohjaajan toimen ja myönsi toimelle täyttöluvan.

Palvelussuhdelajin muutokset / toimien muuttaminen viroiksi

Asianhallintasihteerin, vastaavan työhönvalmentajan, työhönvalmentajan, matkailu- ja markkinointijohtajan ja kirjastonhoitajan vakanssien palvelussuhdelaji muutetaan viroiksi.

Eropyyntö lautamiestehtävästä / Pirjo Lindeman

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se myöntää Pirjo Lindemanille eron lautamiehen tehtävästä ja valitsee käräjäoikeuden lautamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, kotikuntakorvauksen perusosasta sekä opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudesta v. 2021

Jämsän kaupungin osalta vuoden 2021 yleiset valtionosuudet ovat yhteensä 48.583.613 euroa. Valtiovarainministeriön päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja opetus- ja kulttuuriministeriön päätös opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukaisesta valtionosuusrahoituksesta merkittiin tiedoksi ja päätettiin, ettei päätöksistä tehdä oikaisuvaatimusta.

Valtuustoaloitteet

Kaupunginhallitus antaa teknisen lautakunnan esittelytekstin mukaisen lausunnon valtuustoaloitteisiin koskien Seppolan koulua ja pääkirjastoa sekä esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa selvitykset riittäväksi.

Uusi pääkirjasto rakennettava aiemmin sovitulle Seppolan koulun tontille ja koulun purku vasta sitten

Pääkirjasto-nuorisotila-neuvonta hankkeen toteuttaminen on valmisteltu kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi alkuvuonna 2021. Seppolan koulun ja kirjaston purku-urakka oli valmisteltu toteutettavaksi loppuvuoden 2020 aikana ennen valtuustoaloitteen jättämistä ja valtuusto myönsi purku-urakkaan määrärahan samassa kokouksessa, missä valtuustoaloite jätettiin.

Seppolan koulun purkaminen välittömästi

Aloitteessa esitetty Seppolan koulun ja kirjaston purkutyö on purkupäätöksineen ja kilpailutuksineen tehty valmiiksi. Alueelta on poistettu kaikki löydetyt rakenteet, lukuun ottamatta muutamia sadevesikaivoja, jotka on arvioitu auttavan alueen kuivana pidossa

Kotihoidon laskutuksen perusteet / SDP:n valtuustoryhmä

Aloitteessa toivotaan, että avoimen ja oikeudenmukaisen laskutuksen toteutumiseksi, kotihoidon laskutuskäytänteet käytäisiin läpi ja vertailtaisiin toisten kuntien käytänteisiin.

Annetussa vastauksessa on laajasti selvitetty kotihoidon laskutuksen perusteita. Asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista määritellään kotona annettavien palveluiden maksuprosentit ja tulorajat. Kaupunginhallitus antaa esittelytekstin mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa annetun selvityksen riittäväksi.

Luottamustehtävän hoitaminen/kaupunginhallituksen jäsen Pekka Laaksosen ilmoitus

Kaupunginhallituksen jäsen Pekka Laaksonen on ilmoittanut, että hän toistaiseksi jättää työt kaupunginhallituksessa, mutta ei hae eroa. Ilmoituksessaan Laaksonen toteaa, että juridisesti hän on kaupunginhallituksen jäsen, mutta varahenkilö hoitaa kokouksiin osallistumisen. Kuntalain 85 pykälän mukaan luottamustehtävän hoitamiseen liittyy virkavastuu. Poliittiset erimielisyydet eivät ole hyväksyttävä este sille, että luottamushenkilö ei hoida virkatehtäväänsä.

Äänestys 3-6.
Pohjaesitystä, jonka mukaan kaupunginhallitus keskustelee ja merkitsee ilmoituksen tiedoksi, kannattivat Seija El Sayed, Jukka Haaparanta ja Tarja Uusipaasto. Lotta Ahola esitti ja Jorma Poti kannatti, että kaupunginhallitus merkitsee saadun ilmoituksen tiedoksi ja toteaa, että Pekka Laaksosen ilmoitus ei ole kuntalain mukainen. Aholan esitystä kannattivat Sanna Rajala, Lotta Ahola, Markku Kankainen, Ulla Patronen, Mika Kyrö ja Jorma Poti.

Tilaisuudet ja tiedoksi merkittävät asiat

21.1.2021 Kuntatalousseminaari
25.1.2021 Toimintakulttuurihankkeen kaupunginhallituksen työpaja

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen pj. Jorma Poti p. 0400 200 467
ja kunkin asiakohdan valmistelijat

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn