Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsänjoen yhtenäiskoulussa Vitikkalan yksikössä on todettu koronatartunta 2. ja 4. luokan oppilaalla.

Altistuneiden oppilaiden perheille on ilmoitettu asiasta maanantaina illalla Wilma –viestillä ja tekstiviestillä.

Jämsän kaupungin koronajäljittäjät ovat aloittaneet altistuneiden jäljittämisen. Oppilaiden ja altistuneiden karanteeniin asetus on käynnistetty. Karanteeni kestää 12. helmikuuta saakka. Karanteenimääräyksellä pyritään estämään epidemian leviäminen. Karanteeniin asetettavia oppilaita on kaikkiaan 59 ja henkilökuntaa noin 10. Muiden mahdollisten altistuneiden selvitystyö on kesken.

Karanteenin aikana ei saa tavata perheen ulkopuolisia henkilöitä eikä kodin ulkopuolella asioida esimerkiksi kaupassa. Alle 16-vuotiaan lapsen huoltaja voi saada tartuntatautipäivärahaa, jos lapsi on määrätty olemaan kotona tartuntataudin vuoksi eikä voi siksi tehdä työtään.

Etäopetuksesta ja kouluruokailun järjestämisestä tiedotetaan myöhemmin.
Jämsänjoen yhtenäiskoulussa on oppilaita yhteensä 900, joista Vitikkalan yksikössä on 500 oppilasta. Henkilökuntaa on noin 100, joista Vitikkalassa työskentelee 50 henkilöä. Jämsänjoen yhtenäiskoulun vuosiluokat 1.-5. ja 6.-9. sijaitsevat eri rakennuksissa.

Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Hanna Helaste p. 0400 742 751
Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen p. 0400 542 062
Opetusjohtaja Sini Käkönen p. 040 352 8275
Hallintoylilääkäri Unto Palonen p. 040 617 5215

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn