Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Kaupunginhallitus hylkäsi joukkoliikenteen palveluja koskevan oikaisuvaatimuksen perusteettomana. Myös vuokra-avustus yhdistysten yhteiselle tilalle hylättiin. Toimialat velvoitetaan valmistelemaan yhteiset avustusperusteet käyttöönotettavaksi syksyn aikana. Lisäksi kaupunginhallitus päätti pandemiakustannusten korvaamisesta Jämsän Terveydelle.

Esityslista

Kaupunginjohtajan katsaus

Kaupunginjohtajan katsaus ajankohtaisiin asioihin merkittiin tiedoksi.

Hankintaoikaisuvaatimus - Jämsän kaupungin joukkoliikennepalveluiden tarjouskilpailu

Kaupunginhallitus on valinnut Jämsän kaupungin sisäisen joukkoliikenteen palveluntuottajaksi vuosi- hinnaltaan halvimman tarjouksen jättäneen Länsilinjat Oy:n. Tilausliikenne Lampinen Oy on tehnyt hankintapäätöksestä hankintaoikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimuksen perusteissa on mainittu muun muassa alhainen hinta suhteessa työantajavelvoitteiden noudattamiseen, toiminnan valvontaan ja kaupungin hankintaohjeeseen. Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä on vastattu oikaisuvaatimuksen perusteluihin.

Tilausliikenne Lampinen Oy:n oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaisia perusteita, joiden johdosta kaupunginhallituksen päätöstä 1.2.2021 § 42 tulisi arvioida toisin. Oikaisuvaatimus hylättiin perusteettomana.

Avustushakemus Jokiwatin talon vuokraan

Jämsän seudun Omaishoitajat ry on hakenut vuokra-avustusta 400 euroa/kk 1.3.2021 lukien Jokiwatin talon tilavuokriin. Kaupunginhallitus hylkäsi avustushakemuksen ja samalla velvoitti toimialat valmistelemaan yleiset avustusperusteet otettavaksi käyttöön syksyllä 2021.

Seija El Sayed jätti asiasta eriävän mielipiteen. El Sayed kannatti kaupunginjohtajan alkuperäistä esitystä, jonka mukaan avustushakemus olisi hyväksytty väliaikaisena vuoden loppuun saakka. Esitystä ei kannatettu.

Kuntavaalit 2021 vaalilautakuntien ja -toimikuntien nimeäminen

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
1. kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on oltava vähintään kolme sekä
2. laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Kaupunginhallitus nimesi valittavat henkilöt (liite) seuraaviin vaalilain 15 §:n mukaisiin toimielimiin vuoden 2021 kuntavaaleja varten:
- Kaipolan äänestysalueen vaalilautakunta
- Seppolan äänestysalueen vaalilautakunta
- Kuoreveden äänestysalueen vaalilautakunta
- Jämsänkosken äänestysalueen vaalilautakunta
- Koskenpään äänestysalueen vaalilautakunta
- Vaalitoimikunta nro 2
- Vaalitoimikunta nro 3 (kotiäänestys) 

Kaupunginhallitukseen lisälistalta:

Pandemiatyön korvaaminen ja tuottaminen

Sosiaali- ja terveysministeriö on kehottanut kuntia neuvottelemaan kunnan järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien yksityisten palvelutuottajien kanssa ylimääräisten COVID-19-epidemian torjunnassa käytettyjen aineiden ja tarvikkeiden korvaamiskäytännöistä siltä osin, kun niistä ei vielä ole päästy sopimukseen tai niistä ei ole palvelutuotantosopimuksissa yksiselitteistä mainintaa.

Kaupunginhallitus päätti ehdotuksen mukaisesti kustannusten korvaamisesta seuraavaa.

COVID-19-pandemiasta johtuvien, Palvelusopimukseen vaikuttavien kustannusten jakautumisen sovinnolliseksi ja lopulliseksi ratkaisemiseksi ehdotetaan kustannusten jakautumisesta jäljempänä esitetyllä tavalla.

Ehdotuksen tarkoituksena on varmistaa Palvelusopimuksen häiriötön jatkuminen ja laadukkaat Palvelusopimuksen mukaiset palvelut sekä lopettaa asiassa kaikki erimielisyydet. Ehdotuksella ei oteta kantaa muihin mahdollisiin erimielisyyksiin tai toiminnan oikeudelliseen tai muuhun arviointiin. Ehdotus käsittää vain koronapandemiaan liittyvät toimenpiteet 2020 ja siitä eteenpäin.

Tilaaja on vastuussa vuoden 2020 loppuun mennessä COVID-19-pandemiasta Palveluntuottajalle aiheutuneista kustannuksista, jotka tilaaja on korvannut täysimääräisesti, seuraavasti:

Koronanäytteenotto, hoitotarvikkeet, henkilösuojaimet, toimitilakustannukset, infektiovastaanoton siivouskustannukset, epidemiaan liittyvät kone-, laite- ja tarvikehankinnat, epidemiaan liittyvät kone- ja kalustovuokrat sekä kuljetuskustannukset.

Vuoden 2020 osalta tilaaja korvaa henkilöstökustannukset esitetyn mukaisesti. Tilaaja ei vastaa Palveluntuottajan työterveyshuollon kustannuksista, vaikka ne liittyisivät covid-19 epidemiaan.

Vuoden 2021 osalta tilaaja korvaa välittömät, ylimääräiset ja todennettavat kustannukset. Muut koronalle kirjatut välilliset koronasta johtuvat kustannukset (ml. hallinnon työtunnit) jäävät Palveluntuottajan vastattavaksi. Kustannuksia seurataan kuukausittain.

Ehdotus toteutetaan alkuperäisen palvelusopimuksen mukaisesti, eikä kyse ole uudesta sopimuksesta tai palvelusta vaan alkuperäisen palvelusopimuksen mukaisesta ratkaisusta.

Konserniohje ennakkolupamenettelystä / Jämsän Yrityskiinteistöt Oy

Jämsän Yrityskiinteistöjen hallitus on pyytänyt kaupunginhallitukselta konserniohjeen mukaisen ennakkoluvan kiinteistömestarin toimen täyttämiseksi. Jämsän Yrityskiinteistöt Oy:lle myönnettiin lupa täyttää kiinteistömestarin toimi.

Konserniohje ennakkolupamenettelystä / Jämsän Aluelämpö Oy

Jämsän Aluelämpö Oy on hakenut Jämsän kaupungin konserniohjeen mukaisesti ennakkolupaa kiinteistö- ja yrityskauppaan. Jämsän Aluelämpö Oy:lle annettiin lupa esityslistan liitteen mukaisen määräalan ostoon mahdollisen lämpölaitoksen rakentamista varten.

Täyttöluvat

Sosiaali- ja terveystoimi

Täyttöluvat myönnettiin Kuhmoisten vuodeosasto 10 sairaanhoitajan toimelle ja tehostetun palveluasumisen lähihoitajan toimelle.

Perusopetuksessa myönnettiin seuraavien virkojen ja toimien vakinaiset täyttöluvat.

Lehtori, Jämsänkosken yhtenäiskoulu
2 tuntiopettajaa, Kuoreveden yhtenäiskoulu
Lehtori, Jämsänjoen yhtenäiskoulu
Oppilaanohjauksen lehtori, Jämsänjoen yhtenäiskoulu
Erityisopettaja, Jämsänjoen yhtenäiskoulu

Koulunkäynninohjaajien vakinaisten toimien täyttöluvat sekä nimikkeiden muuttaminen / perusopetus

Perustetaan neljä koulunkäynnin- ja vapaa-ajanohjaajan vakanssia.
Hyväksyttiin neljän koulunkäynninohjaajan nimikkeen muuttaminen koulunkäynnin- ja vapaa-aikaohjaajan nimikkeeksi ja myönnettiin täyttöluvat.

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen pj. Jorma Poti p. 0400 200 467
ja kunkin asiakohdan valmistelijat

Liite: Kuntavaalit 2021 toimielimien jäsenet (pdf)

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn