Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Nuorten Suomi on julkistanut tänään ensimmäiset viime vuoden tsemppaajat ja tsempparit. Koronatilanteen vuoksi aiemmilta vuosilta tuttua juhlaa ei voitu järjestää, mutta Nuorten Suomi on hoitanut palkitsemiset muulla tavoin.

Jämsästä palkittiin nuorena tsempparina Sinna Saarinen. Sinnan valintaa perusteltiin muun muassa näin: Sinna Saarinen on aktiivinen, esimerkillinen ja kannustava nuori. Hän on pitkään vetänyt lasten luistelukerhoa Längelmäen kylällä ja näin tsempannut ja kannustanut lapsia liikuntaan ja oppimaan yhdessä.

Aikuisena tsemppaajana palkittiin Sari Orava. Sarin perusteet valinnalle olivat monipuoliset: Sari on useana kesänä ollut mukana vetämässä lasten ja nuorten urheilukoulua, sekä vuosien ajan pitänyt lapsille jumppaa Längelmäellä.  Sari on kannustava, osaava ja ohjaa lapsia toiminnallaan, mutta antaa lapsille mahdollisuuden itse oppia, harrastaa ja vaikuttaa jumpan sisältöön. Hän osaa huomioida kaikki osallistujat tasapuolisesti ja innostaa lapsia liikkumaan ja yhdessä toimimaan.

Onnea palkituille!

Lisätietoja:
palveluasiantuntija Hannu Ahlstedt
puh. 040 538 0452

 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn