Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

 

Sähköinen ajanvaraus koronarokotuksiin avattu yli 65 -vuotiaille jämsäläisille
Ajanvarauksen teknisiä häiriöitä selvitetään

Sähköinen ajanvaraus koronarokotuksiin Jämsän liikuntahallin rokotuspisteelle avattiin 65 vuotta täyttäneille kuntalaisille eilen. Osa asiakkaista on onnistunut ajan varaamaan ongelmitta, mutta muutamissa ajanvarauksissa on esiintynyt teknisiä ongelmia. Jämsän kaupungin tietohallinto ja potilastietojärjestelmätoimittaja selvittävät ongelmaa parhaillaan. Toivomme, että tekniset ongelmat saadaan ratkaistua mahdollisimman pikaisesti.

Mikäli ajanvaraus ei sähköisesti onnistu, pyydämme olemaan ajanvaraukseen yhteydessä puhelimitse alla oleviin numeroihin. Olemme yhteydessä niihin asiakkaisiin, joilla ajanvaraus on tullut useampaan kertaan.

Sähköiseen ajanvaraukseen pääset tästä

Ohje sähköiseen ajanvaraukseen löytyy täältä

 Alle 65-vuotiaiden riskiryhmien rokotukset

Yli 65-vuotiaiden rokotusten rinnalla jatketaan alle 65-vuotiaiden vakavalle koronavirustaudille altistavien sairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluvien (riskiryhmä 1 ja riskiryhmä 2) rokotuksia. Hoitajamme soittavat aikoja niille riskiryhmiin kuuluville, joiden ajat jouduttiin aiemmin perumaan tai aikaa ei ole aiemmin voitu antaa.

Myös sähköisen ajanvarauksen saamme avattua riskiryhmille viikolla 16.

 Rokotusten puhelinajanvaraus

Puhelinajanvaraus on edelleen käytössä. Kaikki yli 65-vuotiaat ja alle 65 v riskiryhmiin kuuluvat voivat edelleen varata rokotusaikoja alla olevista numeroista.  Huom. 65 vuotta täyttäneet lasketaan ryhmään iän, ei syntymävuoden mukaan.

Mikäli rokotusaikaa ei voida heti antaa, otamme asiakkaan yhteystiedot ylös ja soitamme ajan asiakkaalle.

Ajanvaraus (vain koronarokotusten ajanvarausta varten)

                           Jämsä ja Koskenpää p. 040 7560 744 (arkisin klo 9-15)

                           Kuorevesi ja Länkipohja p. 040 8461 218 (ma-to 9-15, pe 9-14)

 

Jämsän Terveys Oy:n tiedote 16.4.2021 (pdf)

 

Titta Frantsila                                                         Sisko Tiirinen
Johtava ylilääkäri                                                   Palvelujohtaja
Jämsän Terveys                                                    Jämsän Terveys

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn