Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 6.5.2021 liikennepuiston polkuautojen mainostarrojen myynnille periaatteet, jotka tulevat käyttöön kuluvan kevään mainoksia myytäessä

Mainostarrojen myynti nuorisotoimen tulojen lisäämiseksi aloitettiin vuonna 2018. Hyvin sujuneen myynnin kannustamana myyntiä jatketiin vuonna 2019, jolloin kaikkiin 27 liikennepuiston autoon saatiin myytyä yrittäjän tai yhdistyksen mainos.

Mainostarrojen myyntiä varten ei oltu kuitenkaan päätetty periaatteista, joilla mainoksia myydään. Mainostarrojen myynnin jatkuessa on tarpeen päättää myynnin periaatteista. Kaupungin nuorisotoimen toiminnat ja tilat ovat kaikille avoimia riippumatta uskonnollisesta, poliittisesta, sukupuolisesta suuntautumisesta tai muusta aatteellisuudesta. Liikennepuiston toiminnassa pätevät samat toimintaperiaatteet. Näin ollen on paikallaan, että mainostarroilla ei mainosteta poliittisia tai muita aatesuuntia tahi elämänkatsomuksia.  Näin toimien varmennetaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista ja yhdenvertaista kohtelua.

Liikennepuiston polkuautojen mainostarroja myydään keväästä 2021 alkaen vain paikallisille yrityksille. Yritysten tulee olla Y-tunnuksen omaavia ja ennakkoperintärekisteriin merkittyjä. Yritysten yhteiskunnallisten velvoitteiden suorittaminen tarkastetaan siinä laajuudessa kuin se on kaupungin käytössä olevien tietojärjestelmien avulla mahdollista.   Ehdotonta oikeutta mainostarrapaikan ostamiseen polkuautosta ei kuitenkaan ole vaan kaupunki pidättää itsellään oikeuden myydä mainoksia huomioiden liikennepuiston pääasiallinen kohderyhmä eli alle 10-vuotiaat lapset.  Myynnin avautumisen ajankohdasta tiedotetaan kaupungin kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Lisätietoja: vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki, p. 040 571 6556

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn