Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Pirkanmaan koronatilanne on viime viikosta kehittynyt edelleen parempaan suuntaan. Ilmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 34 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa testatuista on laskenut 0,7 prosenttiin. Pirkanmaa on edelleen kiihtymisvaiheen sairaanhoitopiiri.

Pandemiaohjausryhmän linjauksen mukaan yksityisissä tilaisuuksissa voi olla tästedes 50 henkilöä kerrallaan turvallisuusohjeita noudattamalla. Yleisötilaisuuksiin on tulossa niin ikään aluehallintovirastolta väljempi kokoontumisrajoitus sisä- ja ulkotiloihin.

– Yksityisetkin tilaisuudet tulee järjestää turvallisuusohjeita noudattaen, etenkin, jos joukossa on vielä rokottamattomia henkilöitä. Kahden metrin turvavälin noudattaminen on tärkeää muistaa edelleen myös työpaikoilla, joissa etätyötä ei voi tehdä, pandemiaohjausryhmä tähdentää.

Pandemiaohjausryhmän mukaan aikuisten ryhmissä tapahtuva harrastustoiminta on mahdollista käynnistää ulkona turvaohjeita noudattaen korkeintaan 50 henkilön ryhmissä. Aikuisten ryhmäharrastustoimintaa sisätiloissa ei edelleenkään suositella. Uimahallit ja maauimala voidaan avata eläkkeellä oleville. Asiakasmäärä tulee sopeuttaa niin, että turvavälit voidaan säilyttää myös pesu- ja pukuhuonetiloissa.

Lasten ja nuorten liikuntaharrastuksissa voidaan käynnistää sarja- ja kilpailutoiminta ulkotiloissa. Sisätiloissa lapset ja nuoret voivat harrastaa korkeintaan 20 henkilön ryhmissä, kunhan THL:n ja OKM:n turvallisuusohjetta muilta osin noudatetaan.

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 84 tartuntaa, joista 64:n lähde eli 76 prosenttia pystyttiin selvittämään.

Perhepiiristä tai samasta taloudesta kertyi kaikkiaan 38 tartuntaa. Yksityisistä juhlista kertyi kuusi tartuntaa neljästä eri tilaisuudesta. Myös ulkomailta tuli kuusi tartuntaa. Työpaikoilta saatiin viisi tapausta kolmesta eri työpaikasta. Sukulaisten ja ystävien tapaamisista tuli kolme tartuntaa. Alakoulusta tuli kaksi ja yläkoulusta yksi tartunta. Lisäksi todettiin kolme muuta yksittäistä tapausta.

Viime viikolla ei todettu yhtään tartuntaa harrastuksista, hoivayksiköistä eikä päiväkodeista.

Lähde: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedote 11.5.2021

Lisätietoja:

Hallintoylilääkäri Unto Palonen p. 040 617 5215

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn