Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Keski-Suomen maakunnassa on käynnistynyt selvitystyön joukkoliikenteen liityntäpysäköinnin kehittämiseksi. Tavoitteena on parantaa Keski-Suomen alueella etenkin autojen ja pyörien pysäköintialueita keskeisimmillä joukkoliikenteen asemilla ja pysäkeillä sekä lisätä näin joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Liityntäpysäköinnillä tarkoitetaan matkaa esimerkiksi autolla, polkupyörällä tai mopolla joukkoliikenteen pysäkille tai asemalle, minkä jälkeen matka jatkuu junalla tai bussilla määränpäähän.

Kyselyn jälkeen laaditaan suunnitelma, mitä liityntäpysäköintialueita maakunnassa parannetaan. Mahdollisia kehittämiskohteita ovat esimerkiksi valtateiden tienvarsipysäkit. Valtatiereiteillä kaukoliikenteen linja-autojen välipysähdykset ovat vähentyneet, eivätkä bussit enää kierrä entiseen tapaan pienempien paikkakuntien keskustoja. Ongelmana on, että valtatiepysäkit sijaitsevat usein vilkkaissa paikoissa eikä niiden käyttäminen ole houkuttelevaa tai turvallista. Hankkeen myötä halutaan rakentaa turvallisempia järjestelyjä.

-          Kaikki voittavat, jos bussi pääsee ajamaan nopeasti esimerkiksi Jyväskylästä Helsinkiin tai Tampereelle ja myös väliltä saadaan matkustajat sujuvasti ja turvallisesti kyytiin, suunnittelupäällikkö Hanna Kunttu Keski-Suomen liitosta kiteyttää.

Nettikysely on auki 13.6.2021 asti. Kysely löytyy muun muassa Keski-Suomen liiton nettisivuilta tai osoitteesta http://mpt.link/keskisuomipysakit

Lisätietoja:
Hanna Kunttu
Suunnittelupäällikkö, Keski-Suomen liitto, puh. 040 591 5901

Anna-Liisa Juurinen
elinvoimajohtaja, Jämsän kaupunki, puh 040 747 7736

 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn