Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jokivarren päiväkodissa on todettu koronatartunta yhdellä työntekijällä. Altistuneet on jäljitetty ja heidät on asetettu 10 päivää kestävään karanteeniin. Viimeinen karanteenipäivä on sunnuntai 15.8.2021. Karanteenimääräyksellä pyritään estämään epidemian leviäminen. Altistuneissa on 4 päiväkodin työntekijää ja 6 hoitolasta. Altistuneiden lasten perheisiin ja altistuneisiin työntekijöihin on oltu puhelinyhteydessä sunnuntaina 8.8.2021.

– Päiväkodin työntekijän koronatartunta varmistui myöhään lauantai-iltana. Koronalle on päiväkodissa voinut altistua 4. ja 5.8., kommentoi hallintoylilääkäri Unto Palonen.

Karanteeniin asetetut lapset eivät voi osallistua varhaiskasvatukseen. Karanteenissa olevat eivät saa tavata perheen ulkopuolisia henkilöitä eikä kodin ulkopuolella saa liikkua (esimerkiksi leikkipuistoissa) karanteenin aikana. Alle 16-vuotiaan lapsen huoltaja voi saada tartuntatautipäivärahaa, jos lapsi on määrätty olemaan kotona tartuntataudin vuoksi eikä huoltaja voi siksi tehdä työtään.

Jokivarren päiväkodissa on 108 hoitolasta, ja henkilöstön määrä on 45. Päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti. Päiväkodin henkilökuntaa ja lapsia kehotetaan kuitenkin hakeutumaan herkästi koronatestiin, mikäli koronaan sopivia oireita ilmenee. Päiväkodin asiakasperheitä on tiedotettu sunnuntaina 8.8.2021 Daisy-järjestelmän kautta. Myös henkilökuntaa on informoitu. Vaikutuksista varhaiskasvatusmaksuihin tiedotetaan erikseen myöhemmin.

Lisätietoja:

Hallintoylilääkäri Unto Palonen, p. 040 617 5215
Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen, p. 0400 542 062
Varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen p. 040 507 9571
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Elina Hurme, p. 0400 867 345

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn