Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän äkillisen rakennemuutoksen työryhmän (ÄRM) syyskuun tilannekatsauksessa todettiin
kerrannaisvaikutusten työllisyyteen jääneen pelättyä pienemmäksi. Työllistyminen ja koulutukseen osallistuminen on kehittynyt hyvin.

– UPM:n Kaipola tehtaan lakkauttaminen ei ole aiheuttanut niin suuria muutoksia työllisyyteen, kuin etukäteen pelättiin. Merkittävää työttömyyden kasvua ei ole näkyvissä tämänhetkisissä luvuissa, vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen toteaa.

Tuula Säynätmäki Keski-Suomen TE-toimistosta vahvistaa työvoiman kysynnän kasvaneen voimakkaasti.
– Tällä hetkellä työvoimaa kysytään useilla toimialoilla paljon, nyt on oikea hetki lähteä työmarkkinoille. Myös työvoimakoulutusta on runsaasti tarjolla.

UPM Kaipola ja Patria Aerostructures

– UPM Kaipolan tehtaan työntekijöistä 150 henkilöllä on uusi ura, joko työ- tai koulutuspaikka. Aivan viimeaikaisista henkilöiden sijoittumisista meillä ei enää ole tietoa. Kaipolassa puretaan tällä hetkellä prosessilaitteita, purku-urakoinnissa työskentelee viisitoista henkilöä. Keskustelut koko Kaipolan tehdasalueen hyötykäytöstä ovat kesätauon jälkeen jatkuneet kohtuullisen aktiivisesti, Marko Laakkonen UPM:ltä sanoo.

– Patria Aerostructures tehtaan metalliyksikössä lomautukset ovat jatkuneet. Hallin sisällä työllistyy osa yt-menettelyn piirissä olevista henkilöistä. Tällä hetkellä käynnissä on organisaatiouudistus, jonka johdosta nykyiset liiketoiminnat tulee poistumaan. Odotamme päätöstä hävittäjien valmistuksesta joulukuussa, Petri Hepola Patria Aerostructuresta kertoo.

Rahoituksen haku piristynyt

Rahoituksen kysyntä Jämsässä on piristynyt kevääseen verrattuna erityisesti Himoksen alueella. Yritystukien haku on käynnissä vanhan rahoituskauden puitteissa lokakuun loppuun saakka. Valtuutta on edelleen käytettävissä noin 2 milj. euroa. ESR haku on vireillä syyskuun loppuun saakka.

Työllisyys ja koulutus

Keski-Suomen TE-toimistolla on UPM taustaisia työnhakijoita 208 henkilöä, joista työttömänä 134 ja työssä olevia 37, yli 40 henkilöä on koulutuksessa. Laajemmin eri ammattien työmarkkinatilanne selviää tarkemmin lähiaikoina julkaistavasta ammattibarometristä.

Gradian opiskelijamäärät ovat olleet 8 prosentin kasvussa vuoden takaiseen nähden.
– Gradia Jämsän osalta UPM taustaisia henkilöitä on tutkintoon johtavassa koulutuksessa 23 henkilöä, joista 14 on kytkettävissä Kaipolaan. Lisäksi osallistujia on eri alojen lyhytkursseilla. Erityisesti sote-sektori vetää hyvin, jonne on muodostettu myös oppisopimusryhmiä, Petteri Järvinen Gradialta selventää. 

Äkillinen rakennemuutos on tilanne, jossa globalisaatio ja tuotantorakenteen muutokset aiheuttavat äkillisiä ja merkittäviä pysyviä vaikutuksia alueen kehittymiseen. Äkillisen rakennemuutoksen työryhmään osallistuu Jämsän kaupungin keskeisiä toimijoita sekä UPM:n Kaipolan, Patrian, Keski-Suomen liiton, Keski-Suomen TE-toimiston, ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön ja Gradian edustajia sekä jämsäläiset kansanedustajat. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 20.10.2021 klo 8. 

Lisätietoja:

vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen p. 040 747 7736

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn