Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 30.9.2021 opetusministeriön myöntämän 145 000 €:n erityisavustuksen käyttösuunnitelman.  Omavastuuosuus on 5 %, joten hankkeen kokonaiskustannusarvio on 153 000€. Avustuksen käyttöaika on 6.9.2021 – 31.12.2022.

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää tukitoimiin niiden lasten kohdalla, joiden tuen tarve on pitkittyneenä korona-aikana lisääntynyt tai joiden tuen tarpeeseen ei ole pystytty riittävästi vastaamaan. Perusopetuksessa erityisavustusta voidaan käyttää avustuksen hakukriteerien mukaisesti mm. tukiopetukseen, osa-aikaiseen erityisopetukseen sekä koronaepidemiasta johtuneiden lisääntyneiden koulupoissaolojen seurauksien lieventämiseen ja koulupudokkuusriskissä olevien oppilaiden tukemiseen.

Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksessa erityisavustus tullaan käyttämään kolmen ryhmäavustajan palkkaamiseen. Perusopetuksessa avustus jaetaan suhteutettuna oppilasmäärään yhtenäiskoulualueittain. Erityisavustuksen käytöstä on tehty suunnitelma yhdessä yhtenäiskoulujen rehtoreiden kanssa. Jämsänjoen yhtenäiskoulun alueella avustus käytetään 1-2 resurssiopettajan palkkaamiseen, Jämsänkosken yhtenäiskoulun alueella tehostetun oppilaanohjauksen lisäresursointiin ja Kuoreveden yhtenäiskoulun alueella nuoriso-ohjaajan palkkaamiseen.

Lisätiedot Sini Käkönen, kehittämispäällikkö-opistojen rehtori, p. 040-751 4731

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn