Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän äkillisen rakennemuutoksen työryhmän (ÄRM) tämänpäiväisessä tilannekatsauksessa todettiin Kaipolan ja Jämsän näkymien muuttuneen merkittävästi uuden aktiivisuuden myötä. Kaipolassa toimintansa käynnistäneiden yritysten toiminnan keskittyminen uusiutuvaan energiaan ja kiertotalouteen on positiivista niin maakuntastrategian kuin uuden ohjelmakauden hankkeiden rahoituksen näkökulmasta. Lisäksi Patrian HX -hankkeesta odotetaan päätöstä joulukuun aikana.

Kaipolan uudet toimijat

Kaipola Green Port Oy on aloittanut alueen vaiheittaisen haltuunoton ja vastuiden sekä erilaisten lupien siirto yhtiön nimiin tapahtuu seuraavien kuukausien aikana.

Kaipola Green Port Oy tulee kehittämään aluetta keskittyen uudistuvan energian ja materiaalien, kierrätettävien materiaalien sekä mahdollisesti elintarvikkeiden tuotantoon. Lisäksi tavoitteena on luoda innovaatio- ja tutkimustoimintaa sijoittuvien yritysten ympärille, joka mahdollistaisi pidemmän ajan kehityksen alueella.

Toiminnan alkuvaiheessa yhtiö on käynnistämässä ns. lokaatiotutkimuksen, jossa selvitetään Kaipolan kilpailukyvyllisiä tekijöitä eri toimijoiden ja toimialueiden kannalta sekä olemassa olevien yritysten välillä mahdollisesti olevia synergiaetuja. Lokaatiotutkimuksen pohjalta muodostetaan Kaipolan markkinointi- ja brändistrategia.

– Markkinointi- ja brändistrategian suunnittelu ja toteutus on iso projekti, jonka johtaminen tarvitsee ulkopuolisen kokeneen ammattilaisen. Haluamme, että brändi tulee näkyväksi ja Kaipolasta tulee houkutteleva paikka, jonne eri toimijat haluavat tulla, koska siitä on heille etua, Martti Inkovaara Kaipola Green Port Oy:stä painottaa. Kaipolan alueen tilojen täyttäminen kestänee 3-5 vuotta ja edellyttää investointeja useiden toimijoiden taholta, Inkovaara arvioi.

Kaipolan alueen toinen uusi yritys Kaipola Recycling Oy on aloittanut kierrätysmateriaalin keräyksen. Tavoitteena on voimalaitoksen käynnistäminen joulukuun loppupuolella. Yhtiö on tähän mennessä palkannut jo yksitoista henkilöä voimalaitoksen toimintoihin.

– Olemme aloittaneet ottamaan vastaan kierrätyspuuta, kierrätyskuitua ja jätemuovia. Tarkoituksemme on muuttaa jätemuovi kierrätysmuoviksi ja alkaa valmistamaan muoviöljyä kemianteollisuuteen. Alkuvaiheessa tuotamme voimalaitokselta vihreää sähköä ja lämpöä ja jatkossa tulemme tuottamaan raaka-ainetta kemianteollisuudelle muovin valmistukseen. Kaipolasta saadaan muovin kierrätyksen kautta valtiolle noin 60-80 miljoonan euron vuotuinen säästö EU:n muovin kierrättämättömyysmaksussa, Timo Kuitulahti Kaipola Recycling Oy:stä kertoo yrityksen toiminnasta.

Rahoituspäätöstä odotetaan, työllisyystilanne hyvä

Uusien liiketoimintojen liittymisen muun muassa uusiutuvaan energiaan - ja kiertotalouteen uskotaan edesauttavan hankkeiden rahoittamista, sillä kyseiset toimialat ovat tulevan uuden rahoituskauden hankkeiden kohderyhmää. Jämsän kaupunki on tehnyt esityksen äkillisen rakennemuutoksen rahoituksesta työ- ja elinkeinoministeriölle, josta odotetaan päätöstä vielä tämän vuoden puolella viikolla 50. Himoksen alueen kehittämiseen on jo saatu Jämsään korvamerkittyä rahoitusta.

Jämsän työllisyystilanne on parempi ja avoinna olevia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten. Keski-Suomen TE-toimistolla UPM taustaisia työnhakijoita 194, joista 122 on työttömänä. Osaavien työntekijöiden ja työn kohtaaminen on osin ratkaistavissa yhteishankinta- ja rekrykoulutuksella.

– Gradia Jämsä ja TE-hallinto ovat suunnitelleet työvoimaperäisiä koulutuksia ensi keväälle, muutamia koulutuksia on käynnistynyt jo tänä syksynä. Koulutuksiin on osallistunut ilahduttavan paljon myös entisiä UPM:n työntekijöitä Petteri Järvinen Gradialta kertoo.

Äkillinen rakennemuutos on tilanne, jossa globalisaatio ja tuotantorakenteen muutokset aiheuttavat äkillisiä ja merkittäviä pysyviä vaikutuksia alueen kehittymiseen. Äkillisen rakennemuutoksen työryhmään osallistuu Jämsän kaupungin keskeisiä toimijoita sekä UPM:n Kaipolan, Kaipola Green Portin, Kaipola Recyclingin, Patrian, Keski-Suomen liiton, Keski-Suomen TE-toimiston, ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön ja Gradian edustajia sekä jämsäläiset kansanedustajat. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 19.1.2022. 

Lisätietoja:

vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen, p. 040 747 7736

 

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn