Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän sivistyslautakunta myönsi Viljo Järvisen kulttuuripalkinnon Suomen Huopayhdistys Filtti ry:lle ansioista Jämsän kansainvälisten huopanäyttelyiden järjestäjänä sekä huovan ja sen käsityötekniikoiden esiin nostajana. Lisäksi yhdistyksellä on tärkeä rooli jämsäläisen, jatkuvasti kehittyvän ja uudistuvan huopaperinteen vaalimisessa, edistamisessä ja tunnetuksi tekemisessä.

Viidettä kertaa jaettu palkinto annettiin yhdistykselle Jämsän kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa. Palkinto on suuruudeltaan 3000 euroa.

Huopayhdistys Filtti tekee pitkäjänteistä työtä

Suomen Huopayhdistys Filtti ry perustettiin vuonna 1998. Yhdistys on pitkäjänteisesti edistänyt huovan tunnettavuutta säilyttäen näin aineetonta kulttuuriperintöä ja tuoden sitä tähän päivään.

Perustamisestaan lähtien yhdistys on järjestänyt kansainvälisiä huopanäyttelyitä, joilla on merkittävä asema Jämsän kesätapahtumissa. Yhdistyksen järjestämä näyttelytoiminta on laajaa myös muualla Suomessa ja Filtti on ollut järjestämässä lukuisia näyttelyitä ulkomailla. Yhdistys onkin toiminnallaan ja tuotekehitystyöllään tehnyt omalta osaltaan huovasta tunnettua ja arvostettua.

Yhdistys toimii aktiivisesti ja kokoaa yhteen huovuttajat, taiteilijat, käsityöläiset, opettajat, ohjaajat ja villantuottajat. Suomen huopayhdistys Filtti aktivoi jäseniään ja muita huovasta kiinnostuneita huovutuskurssien ja -työpajojen, koulutusten ja vierailujen järjestäjänä.

Huopa on Jämsän seudun erikoisuus, jota on Filtin toimesta nostettu esille tuotteina, palveluina ja erikoisosaamisena kansallisesti sekä kansainvälisesti. Jämsästä löytyvät Euroopan ainoat tuotantolaitokset, jotka valmistavat huopakenkiä ja huopatossuja. Yli sata vuotta sitten Jämsässä oli seitsemän huopaa valmistavaa yritystä. Tänä päivänä Suomessa on jäljellä kolme huopatehdasta, kaikki Jämsänjokilaaksossa. Edelleen suomalaiset huopajalkineet lähtevät maailmalle Jämsästä.

Kulttuuripalkinnon historia

Viljo Järvisen nimeä kantava kulttuuripalkinto perustettiin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Palkinto perustuu mallipuuseppä Viljo Järvisen Jämsän kaupungille testamenttaamaan omaisuuteen, jota käytetään hänen tahtonsa mukaisesti kulttuurin edistämiseen.

Kulttuuripalkinnon ovat aiemmin saaneet:

  • Vuonna 2020 Katja Lampinen taiteellisista ansioistaan kan­san­mu­sii­kin pa­ris­sa ja työstä kansanmusiikin edistämiseksi.
  • Vuonna 2019 Kuoreveden Nuo­ri­so­seu­ra Nysä ry ansioistaan ylei­sen kulttuurityön saralla sekä yhteisöllisyyden yl­lä­pi­tä­jänä ja edistäjänä.
  • Vuonna 2018 Hallinportin Il­mai­lu­mu­seo ansioistaan ilmailuhistorian tallentajana ja perinteen vaalijana.
  • Vuon­na 2017 kir­joit­ta­ja-oh­jaa­ja, toimittaja Risto Ha­ko­la ansioistaan teat­te­ri­tai­teen saralla. 

Lisätietoja: 
kulttuurisihteeri-ohjaaja Päivi Himanen. p. 0400 951 828

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn