Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän peruskoulujen ja lukion kevätlukukausi alkaa maanantaina 10. tammikuuta lähiopetuksena oppilaiden ja opiskelijoiden omien lukujärjestyksien mukaisesti. Koulujen ohjeet lähiopetukseen on päivitetty vastaamaan THL:n ja OKM:n 22.12.2021 antamia suosituksia. Ohjeet ovat luettavissa verkkosivuiltamme. (linkki)

Maan hallituksen koronaministerityöryhmän 7.1.2022 linjaamista koulujen terveysturvallisuustoimenpiteistä tiedotetaan erikseen sen jälkeen, kun täsmälliset ja tarkennetut ohjeet on kuntiin annettu. Näitä terveysturvallisuustoimenpiteitä ovat muun muassa tehostetut maski- ja karanteenikäytännöt ja kotitestausten lisääminen.

– Kävimme lauantaisessa koulunjohtajakokouksessa läpi ohjeistukset, myös henkilökunnan osalta. Henkilökunnan on pidettävä maskia aina, kun ollaan tilassa, jossa on muita henkilöitä. Kokoukset ja vastaavat toteutetaan pääsääntöisesti etäyhteyksillä. Edellytämme ohjeiden noudattamista kouluyhteisöissä, toteaa johtava rehtori Juha Damskägg.

Vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi koulujen sisätiloissa on vahva maskien käyttösuositus henkilökunnalle, neljäsluokkalaisille ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille. Maskisuositus on voimassa samoille ikäryhmille myös koulukuljetuksissa.
Tarpeettomia fyysisiä kontakteja vältetään kaikessa toiminnassa. Alakouluissa opetusryhmät pidetään erillään koko koulupäivän. Valinnaisissa aineissa ryhmät voivat vaihtua. Mikäli opetusryhmien erillään pitäminen esimerkiksi yläkouluissa on mahdotonta, korostetaan väljyyttä, hygieniaa ja pyritään porrastamaan opetusta.

Ruokailu järjestetään mahdollisuuksien mukaan oman luokan/ryhmän kesken tai porrastamalla ruokalan käyttöä.
– Hallintoylilääkärin suosituksen mukaisesti otamme kaikissa kouluissamme uudelleen käyttöön toimintatavan, jossa henkilökunta jakaa kouluruuan oppilaiden lautasille ainakin kuluvan tammikuun ajan, toteaa johtava rehtori Juha Damskägg.
Hyvällä hygienialla pyritään estämään koronatartuntoja. Kädet pestään saippualla aina kouluun tultaessa, ennen ruokailua ja sen jälkeen, ulkoa sisään tullessa, käsien likaannuttua muutoin sekä ennen kotiinlähtöä. Tarvittaessa käytetään käsidesiä, jota on tarjolla kaikissa luokkahuoneissa ja ruokailutiloissa.

Vain terveenä kouluun

Kouluun ei saa tulla lievästikään oireisena, eikä koronalle altistuneena. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla muun muassa yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Oireisten tulee olla yhteydessä omalle terveysasemalleen ja hakeutua sieltä saatujen ohjeiden mukaisesti koronavirustestiin. Virka-ajan ulkopuolella soitetaan Jämsän Terveyden päivystykseen.

– Suositukset ja ohjeet on tarkoitettu noudatettaviksi. Tartuntamäärät ovat nyt ennätystasolla, mutta etenkin rokottautuneilla tauti on ollut pääosin vähäoireinen. Tehokkaimmat tavat estää taudin leviämistä on noudattaa hygieniasuosituksia, käyttää maskia, muistaa etäisyydet, pysyä oireisena kotona ja etenkin ottaa rokote. Jokainen meistä voi omalla vastuullisella käyttäytymisellään vaikuttaa tartuntatautitilanteeseen ja sitä kautta lasten ja nuorten opetuksen toteutumiseen lähiopetuksena, toteaa hallintoylilääkäri Jyri Moilanen.

Lisätietoja:

Johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604
Hallintoylilääkäri Jyri Moilanen, p. 040 617 5215
Jämsänjoen yhtenäiskoulun rehtori Jaana Kummala, p. 040 755 0178
Jämsänkosken yhtenäiskoulun rehtori Antti Manninen, p. 0400 420 267
Kuoreveden koulun rehtori Minna Kinnunen, p. 040 524 7298

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn