Jämsän Keskuskatu kesällä 2020

Jämsän työväenopiston kevätlukukausi päättyy 31. toukokuuta. Lukukauden alkua varjostivat koronarajoitukset, jotka viivästyttivät monien kurssien aloittamista. Kevätkauden myöhästyneestä alusta huolimatta suurimmassa osassa opintopiireistä saadaan suunnitellut tuntimäärät täyteen toukokuun loppuun mennessä.

Tunteja jää pitämättä yhdeksän liikuntakurssin osalta. Sivistyslautakunta linjasi kokouksessaan 31. maaliskuuta, että näiden kurssien osalta osallistumismaksuja hyvitetään. Asiakkaat saavat maksuhyvityksen niistä tunneista, joita ei ehditä pitää toukokuun loppuun mennessä. Maksupalautus tehdään kurssin alkuperäisestä hinnasta ja siinä huomioidaan saatu opintoseteli-avustus. Alle viiden euron palautuksia ei tehdä.

- Monet opiskelijat ovat kiitelleet sitä, että kevätlukukauden opetuskerrat on saatu toteutettua lähiopetuksella, vaikka suurin osa kursseista pääsikin aloittamaan vasta helmikuun alussa. Myös etäopetuskursseihin ollaan oltu tyytyväisiä ja myös ensi lukuvuodelle niitä on tarjolla kurssiohjelmassa, toteaa kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen.

Jämsän työväenopistossa järjestetään lukuvuoden aikana noin 200 kurssia, joilla opiskelee 1800 opiskelijaa.

Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori, Sini Käkönen, p. 040 751 4731

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn