
Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jonka kuluessa lapsi täyttää seitsemän vuotta.

Jämsän kaupungissa on tällä hetkellä perusopetuksen alakouluja neljä ja kolme yhtenäiskoulua. Toisen asteen koulutusta järjestetään kaupungin lukiossa.

Jämsän kaupungin kuljetusopas sisältää periaatteet, joiden mukaan oppilaille myönnetään kaupungin kustantama koulukuljetus.

Kouluruokailussa lapsille ja nuorille opetetaan terveyttä, ruokailutapoja sekä suomalaista ruokakulttuuria.

Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda pohja hyvälle kasvulle.

Oppilaan saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa.

Opiskeluhuolto on oppilaan hyvän oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä.

Koulussa ja koulumatkalla oppilaalle sattuneen koulutapaturman hoito on oppilaalle maksuton.
Sivistystoimi
avoinna ma-pe klo 9-12
Juha Damskägg
johtava rehtori, perusopetus ja lukiokoulutus