EtusivuHistoriaaPalvelutToimintaaKalastustaUlkoiluaMatkailuaLinkit

KOSKENPÄÄ

Lapsille riitttää tilaa leikkiä.


Metsästysseuran joulurauhan julistus

Koskenpää liittyi Jämsänkosken kuntaan vuonna 1969. Vuoden 2009 alusta kun Jämsänkoski ja Jämsä perustivat Uuden Jämsän, Koskenpäästä tuli Jämsän kaupunginosa. Kylän asukasluku on tällä hetkellä hieman yli 700.
Elinkeinoelämä on maa- ja metsätalousvaltaista, joskin töissä käydään aika laajalla alueella. Monet maatilat harjoittavat myös elintarvikkeiden jatkojalostusta, lomamökkien vuokrausta tai koneurakointia. Teollisia yrityksiä on perinteinen Koskenpään Huopatehdas Oy, Tynnyrimökit Oy sekä rakennussaumaeristeitä valmistava Jyremark Oy. Matkailija voi yöpyä useilla mökeillä tai Kievari Rantapirtillä.

Koskenpäällä toimii myös vireä koulu. Koulun läheisyyteen on rakennettu osin talkoovoimin jääkiekkokaukalo ja liikuntaa voi harrastaa myös koulun liikuntasalissa. Kylällä toimii terveysasema ja esikoulu. Päivittäistavarakauppa Siwan  yhteydessä toimii asiamiesposti. Lisäksi kylältä löytyvät apteekki ja pankki, viinioikeuksin varustettu Hirsibaari sekä SEO-huoltoasema. Lisätietoja palveluista löydät palvelut osiosta. Koskenpään seurakunta järjestää kerhotoimintaa  kaikenikäisille koskenpääläisille sekä jumalanpalvelukset säännöllisesti kirkossa tai seurakuntatalolla.
Kylällä on siis kohtuullisen hyvä palveluvarustus. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan!










Konepalveluja, soraa , lumitöitä
Konepalvelu K Laitinen Oy 040-5242594
Konepalvelu Pesonen 040-5574612
Koneurakointi ja tienhoitopalvelut Mika Niemi 0400-641907
Kuljetus Linden Ay 040-547 7341

Maataloustuotteita, suoramyyntiä, polttopuita
Kyösti ja Marja Walkeajärvi

Hienola Paavo 040-7280325, mansikkaa

Taksipalvelua
Olli-Pekka Rinne 0400-342761, 0400-241730
Pohjois-Jämsän taksi Koskenpää, Juha Pummila
0400-241720,taksibussi ja henkilöauto

Parturi-kampaamo

Tarja Långström 0440-767050

Huoltoasema R. Nieminen
014-767222, 040-5415089 -polttonesteet, kaasut, huollot, korjaukset ja tarvikkeet

KOSKENPÄÄN SIVUAPTEEKKI

Keuruuntie 5, 42440 KOSKENPÄÄ puhelin 010 470 8867 Avoinna: maanantai klo 9 – 16, tiistai ja keskiviikko suljettu, torstai klo 8 – 16, perjantai klo 10 – 17. koskenpaa@jamsanapteekki.fi

Muita yrityksiä
Puutavaraliike Ekman Oy 040-5873405
Valiokoiravarusteet

Profel



Sivun alkuun