Paununkoulu

Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 28.8.2019 käyttää optiovuoden ajalla 1.8.2020-31.7.2021 taksikuljetusten osalta.

Sivistystoimen taksikuljetukset on kilpailutettu keväällä 2017 ajalle 1.8.2017 – 31.7.2020. Sopimukset sisältävät mahdollisuuden optiovuoteen, jonka käyttöönotto voidaan toteuttaa tilaajan ja palvelun tuottajan välisellä sopimuksella ilman erillistä tarjouskilpailumenettelyä.

Taksiliikennelain uudistus on tuonut markkinoille epävarmuutta ja kustannuten vaihtelua. Muutoksen myötä alueen taksit voivat ajavat myös muissa kunnissa kyytejä. Hallitusohjelma ennakoi korjauksia taksilakiin. Korjauksilla halutaan vaikuttaa taksilain myötä nousseisiin hintoihin ja taksien saatavuuteen.
Kautta maan myös koulukuljetusten kustannukset ovat nousseet mm. polttoainekustannusten nousun myötä.

- Option käyttäminen antaa aikaa nähdä taksiliikennelain korjaukset sekä säilyttää nykyisen hintatason, toteaa ma. logistikko Riika-Maaria Seppälä.

Liikennöitsijät ovat ilmoittaneet halukkuutensa jatkaa vielä optiovuoden ajan nykyisillä hinnoilla. Hintoihin tehdään indeksikorotukset lukuvuoden alussa Traficomin tilastotietokannan mukaisesti.

Optiovuoden (=lukuvuosi 2020-2021) kustannusten arvioidaan olevan noin 1 500.000 euroa.

Lisätietoja:
ma. logistikko Riika-Maaria Seppälä
puh. 0400 506 811.

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn