Paununkoulu

Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 9.10.2019 uudeksi keskiarvorajaksi 7,0 vuoden 2020 alkavasta koulutuksesta lähtien. Nykyinen Jämsän lukion sisäänpääsyn keskiarvoraja on ollut 20 vuoden ajan 7,3. Jämsän ja Jämsänkosken kaupunkien yhdistyttyä myös Jämsänkosken lukion keskiarvoraja nostettiin samalle tasolle Jämsän kanssa.

Keskiarvoraja 7,3 on osaltaan mahdollistanut valtakunnan keskiarvoa korkeamman lukiokoulutuksen läpäisyn. Viime vuosien aikana lukiokoulutuksen on läpäissyt enintään kolmessa vuodessa koko maassa keskimäärin 75 % lukiokoulutukseen hakeutuneista, Jämsässä läpäisyaste on vaihdellut 90 %:n molemmin puolin. Laadukas ja riittävä opinto-ohjaus auttaa myös osaltaan opiskelijoita selviytymään lukio-opinnoista ja valmistumaan ylioppilaaksi, toteaa rehtori Juha Damskägg.

Lukion keskiarvorajalla on myös merkitystä perusopetuksen oppilaiden opiskelumotivaatioon erityisesti yhdeksännellä luokalla. Moni yhdeksäsluokkalainen on saanut viimeisenä kouluvuonna nostettua lukuaineiden keskiarvoa tavoitteenaan lukioon pääsy.

Keskiarvorajan laskemisesta on keskusteltu Jämsän lukion henkilöstön ja opiskelijakunnan kanssa. Lukuvuoden suunnittelupäivänä 6.8.2019 lukion henkilöstön kanta oli se, että keskiarvorajaa voidaan maltillisesti laskea, mutta sitä ei kannata kokonaan poistaa.

Opiskelijakunnan hallitus käsitteli asiaa 2.9.2019 ja opiskelijoiden näkemys oli sama kuin henkilöstön. Opiskelijat arvioivat lukion tavoitteet vaativiksi. Opiskelijoiden mukaan opiskelunsa aloittavien lähtötietotason tulee olla suhteessa tavoitteisiin, ja opiskelumotivaation hyvä.

Keskiarvorajan laskeminen edellyttää lisäpanostusta lukion erityisopetukseen. Tämä on huomioitu lukiokoulutuksen talousarviovalmistelussa. Jämsän lukio ja Gradia Jämsä ovat jo tähänkin asti huolehtineet yhteistyössä, että niille lukioon valituille, joilla opinnot eivät suju, löytyy toisen asteen koulutuspaikka välittömästi lukiosta eroamisen jälkeen. Lukiosta eroamista on voinut myös lykätä siten, että nuori on ensin tutustunut johonkin ammatilliseen alaan ja vasta sen jälkeen tehnyt ratkaisun opintojen jatkamisesta.

Lisätietoja:
lukiokoulutuksen rehtori Juha Damskägg
puh 040 836 1604

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn