Paununkoulu

Julkaistu: 16.12.2020
Viimeksi päivitetty: 16.12.2020

Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 16.12.2020 siirtää toimivaltaansa siten, että toimialajohtaja päättää ajalla 1.1.2021–31.7.2021 perusopetuslain 20 a § mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä.

Toimivallan delegointipäätös tehtiin ehdolla, että eduskunta hyväksyy käsittelyssään olevan perusopetuslain muutoksen lopullisessa käsittelyssään. Samalla päätettiin, että tällä hetkellä voimassa olevaa poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen suunnitelmaa noudatettaisiin suunnitelman päivityksen hyväksymiseen asti (2021 tammikuun ko­kous).

Kevätlukukauden 2021 koulutyö alkaa 11.1.2021, joten toimivaltaan liittyvät asia tuli ratkaista tässä kokouksessa. Poikkeukselliset opetusjärjestelyt siten kuin lainsäätäjä on asiasta ensimmäisessä käsittelyssään päättänyt, ovat poikkeuksellisia ja edellyttävät lääketieteellisiä ja tartuntatautien torjumiseen liittyviä päätöksiä ja perusteluja.

Tämä tarkoittaa, että päätös poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä tulee tosiasiallisesti tehdä nopeasti, jotta sillä voidaan ehkäistä tehokkaasti tartuntataudin leviä­mis­tä. Tavoitteena on yhtäältä ehkäistä koronaviruksen leviämistä ja lieventää siitä koituvia haittoja ja toisaalta turvata perusopetuslain mukaisen opetuksen turvallinen järjestäminen.

Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymistä koskeva päätös voitaisiin tehdä enintään yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja sitä voitaisiin opetuksen järjestäjän päätöksellä jatkaa, mikäli tartuntatautilain mukaisia päätöksiä ja niissä asetettuja rajoituksia olisi edelleen välttämätöntä jatkaa.

Opetuksen järjestäjän päätös poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä voi koskea esimerkiksi yksittäistä koulua tai kaikkia opetuksen järjestäjän kouluja tai toimipisteitä

Poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetusta voidaan järjestää osittain tai kokonaan muuna kuin lähiopetuksena etäyhteyksiä hyödyntäen. Opetuksen järjestäjän tulee poikkeuksellisia opetusjärjestelyjä koskevassa päätöksenteossa ja valmistelussa noudattaa tartuntatautilain mukaisiin päätöksiin mahdollisesti sisältyviä ehtoja.

Muuna kuin lähiopetuksena toteutettava opetus voi vaarantaa haavoittuvammassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumisen. Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät siten koske:

  • esioppilaita
  • perusopetuksen vuosiluokkien 1–3 oppilaita
  • erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita
  • pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita
  • valmistavan opetuksen oppilaita

Lisätietoja: ma. opetusjohtaja-opistojen rehtori Sini Käkönen, puh. 040 751 4731

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn