Kirjasto
György Spyró: Kevätnäyttely
Avain, 2012
esitellyt xx.xx..2102 Tommi Tapiainen
  
”Ei ole pahitteeksi joutua sairaalaan muutamaa päivää ennen vallankumousta, maata siellä sen kukistumisen yli ja olla kurinpalautuksen aikana rauhassa kotona toipilaana. Kohtalo varjelee silloin tekemästä kriittisinä hetkinä huonoja päätöksiä – oikeastaan minkäänlaisia päätöksiä – eivätä muutkaan, jotka päättävät toisten elämästä, pääse tekemään itseäsi koskevia huonoja päätöksiä sen enempää vallakumouksen aikana kuin sen kukistumisen jälkeenkään.”
  
Näin ajattelee ”kertomuksemme sankari”, koneinsinööri Gyula Fátray. Ollaan Unkarissa, vuoden 1956 vallankumouksen pyörteissä. Pienistä pyörteistä tulee suuria, sellaisia jotka lopulta muuttuvat vuolaaksi vedeksi, jonka valuman loppupäässä on syyte maanpetoksesta. Samantekevää se onko sankarimme ollut silloin sairaalassa.
  
Kevätnäyttelyssä on tuttuja piirteitä kaikille Kafkansa lukeneille. Yhteiskunta muuttuu koneeksi, jota ei voi pysäyttää tai joka vain ei pysähdy, koska kaikki tempautuvat hihnalle mukaan.
 
”Yhden ainoan iltapäivän aikana, muutaman tunnin kuluessa, oli hänen koko elämänsä romahtanut, vaikka mitään ei ollut tapahtunut.”
 
Vallankumous on epäonnistunut ja olot ovat palaamassa ”normaaleiksi”. Sankarimme odottaa lähinnä tunnustusta tehdystä työstään ja ehkä jopa etenemistä uralla. Sen sijaan hetkessä kaikki ovet sulkeutuvat. Lehdessä on uutinen, jossa mainitaan maanpetokseen syyllistyneitä henkilöitä. Mukana on Fátray. Mies pyytää toimitukselta tarkennusta ja korjausta juttuun, mutta asian hoitaminen mutkistuu mutkistumistaan. Lopulta sairauslomatodistuksen saaminenkin on mission impossible.
  
Samaan aikaan miehen kotona vaimolla on omat tärkeät projektinsa, joita Puolue vaatii. Vaimon mielestä miehellä ei ole tarpeeksi uskoa yhteiskuntaan. Ainut poika osoittautuu pettymykseksi, jolla ei ole omaa tahtoa. Lapset ovat lampaita, jotka eivät koskaan saa vallankumousta aikaan. Palaset kotona, töissä, ystävien kesken – kaikkialla, tahtovat hajota.
  
Tästä kaikesta György Spiró on loihtinut tarinan, joka on hyvin mielenkiintoinen sekamelska. Sivulla 92 todetaan ”Toverit, meidän on tehtävä ankarasti töitä päästäksemme siihen, missä nyt olemme!” Ironia on käsinkosketeltavaa. Sankarimme pääsee kirjassakin kolmasosan ennen kuin ”mitään” tapahtuu. Taustaprosessit ovat kuitenkin koko ajan käynnissä.
  
Spirón kirjan kautta pääsee tutustumaan unkarilaiseen nimistöön. Kirja ei sisällä varsinaisesti yhteiskuntakriitiikkiä. Kirjan kuvaama yhteiskunta on jo niin parodinen, että se on vitsi sinänsä. Kirjailija vain lyö pökköä pesään.
  
Välkky päätelmä on, että ahtaat aatteet ja ismit ovat aina pahasta, jos niitä käytetään pahoihin tarkoituksiin. Tosin ainahan voi puolustautua sillä, että yhteistä hyväähän tässä vain ajetaan. Kyllä yhteiskunta tietää mikä on ihmiselle hyväksi. Kuten kirjassa todetaan: ”keskellä 20:ttä vuosisataa ei ihminen saanut olla taikauskoinen”.
  
  
  

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn