Keesäinen Jämsän keskusta

Kesätyöpaikat

Jämsän kaupunki tarjoaa kesätöitä 15-20 -vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille kaupungin eri toimialoilta. Työtehtäviä on tarjolla mm. päiväkodeilla, ruokapalveluissa ja puistoalueilla. Niihin sisältyy esimerkiksi työyksikön avustavia tehtäviä, lasten kanssa toimimista, siivousta tai alueiden hoitoa. Ensi kesänä kaupungille palkataan myös kesäsomettaja ja kesäsoittaja.

Kaupungin pääasiassa kahden viikon mittaisiin työjaksoihin haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake. Hakulomake avautuu täytettäväksi Jämsän kaupungin internet sivuilta ma 4.2.2019 ja hakuaika päättyy 15.3.2019.
Avoimet työpaikat

Kesätyöseteli

Nuorten kesätyöllistämisen yksi tukimuoto on kesätyöseteli. Kaupunki tukee setelillä yrityksiä, järjestöjä, seurakuntia ja 4H-yrityksiä. Setelin arvo on 200 euroa ja tuetun työjakson pituus on vähintään kaksi viikkoa. Kesätyösetelijärjestelmä koskee jämsäläisiä 15–18 -vuotiaita nuoria ja seteli tulee olla myönnettynä ennen työsuhteen alkua.

Kaupungin kesätöihin ja kesätyösetelipaikkoihin valituilta edellytetään 15 vuoden ikää viimeistään 31.5.2019 mennessä.

Kesätyösetelihakemus (docx)
Kesätyösetelihakemus (pdf)

Kesätyösetelitilitys (docx)
Kesätyösetelitilitys (pdf)

Lisätietoja:
Eeva Heininen, p. 040 564 2999, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Merja Huhtala, p. 050 434 4945, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Jaa artikkeli

Submit to FacebookSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn