Työllisyyspalvelut nuorille

Kaupungin kesätyöpaikat

Jämsän kaupunki tarjoaa kesätöitä jämsäläisille 15-20 -vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille kaupungin eri toimialoilta. Työtehtäviä on tarjolla mm. päiväkodeissa, liikennepuistossa ja puistoalueilla. Niihin sisältyy esimerkiksi työyksikön avustavia tehtäviä, lasten kanssa toimimista tai alueiden hoitoa. Tänä kesänä kaupungille palkataan myös kesäsomettaja.

Kaupungin pääasiassa kahden viikon mittaisiin työjaksoihin haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake. Hakuaika alkaa 23.1.2023 klo 9 ja päättyy 3.3.2023 klo 15.

 

Kesätyöseteli

Nuorten kesätyöllistämisen yksi tukimuoto on kesätyöseteli. Kaupunki tukee setelillä yrityksiä, järjestöjä, seurakuntia ja 4H-yrityksiä. Kesätyöpaikan nuori etsii itse ja täyttää työnantajan kanssa kesätyösetelihakemuksen. Setelin voi saada myös perustamaansa 4H-yritykseen. Setelin arvo on 250 euroa ja tuetun työjakson pituus on vähintään kaksi viikkoa. Kesätyösetelin voi saada jämsäläinen 15–18 -vuotias nuori ja seteli tulee olla myönnettynä ennen työsuhteen alkua. Tarkemmat myöntämisen perusteet löytyvät kesätyösetelihakemuksesta. Kesätyösetelit myönnetään hakujärjestyksessä.

Kaupungin kesätöihin ja kesätyösetelipaikkoihin edellytetään 15 vuoden ikää viimeistään 31.5.2023 mennessä.

Nuori voi saada saman kesän aikana joko kesätyösetelin tai kesätyön kaupungilta, ei molempia.

Jaa sosiaalisessa mediassa