Kolmas koronarokotus nyt kaikille 18 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille

THL suosittelee kolmatta koronarokotetta kaikille 18 vuotta täyttäneille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille.

Jämsäläisistä kolmannen koronarokotuksen on saanut 43 % 12 vuotta täyttäneistä (koko Suomessa 38.5 %), lähes 8000 henkilöä. Arvioimme, ja tavoitteena on, että Jämsässä kolmas rokotus on mahdollista saada tammikuun loppuun mennessä kaikilla heillä, joilla suositusten mukainen annosväli
toteutuu.

Kolmanteen koronarokotukseen voivat tulla kaikki 18 vuotta täyttäneet, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 4 kuukautta. Sairauksien vuoksi riskiryhmiin kuuluvat ja 60 vuotta täyttäneet voivat tulla rokotukseen, kun toisesta annoksesta on kulunut 3-4 kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan kolmatta annosta, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.

Muistutamme edelleen, että kaikki ne 12 vuotta täyttäneet kuntalaiset, jotka ovat vielä vailla ensimmäistä ja toista rokotetta voivat edelleen tulla rokotukseen ajanvarauksella tai walk in -päiviin ilman ajanvarausta. mRNAkoronarokotteiden ensimmäisen ja toisen annoksen suositeltu annosväli on 6–12 viikkoa.
Koronataudin sairastaneille ja yhden rokoteannoksen saaneille tarjotaan tehosteena toista rokoteannosta. Toinen rokoteannos toimii taudin sairastaneilla samoin kuin kolmas rokoteannos henkilöillä, jotka eivät ole sairastaneet koronavirustautia. Lisätietoa koronataudin sairastaneiden rokotuksista Koronavirusrokotteet eli
COVID-19 -rokotteet – THL

Ajan rokotukseen voi varata joko sähköisesti tai puhelimitse.

Jämsän pääterveysasemalla rokotusaikoja on vapaana to 20.1. alkaen. Länkipohjan terveysasemalla ti 18.1. ja Kuoreveden terveysasemalla to 20.1.

Ajat ovat varattavissa sähköisen ajanvarauksen kautta.

Rokotusneuvonta ja ajanvaraus puhelimitse:
Jämsä ja Koskenpää p. 040 7560 744 (arkisin klo 9-15)
Kuorevesi ja Länkipohja p. 040 8461 218 (ma-to 9-15, pe 9-14)

Rokotukset liikuntahallilla tiistaista 25.1. lähtien

Rokotukset jatkuvat aluevaalien jälkeen tiistaista 25.1. lähtien Jämsän liikuntahallin rokotuspisteellä (Keskuskatu 16). Liikuntahallin rokotuspisteellä aikoja on varattavissa 25.1. alkaen.

Lisäksi liikuntahallin rokotuspisteellä jatkuvat päivittäiset walk-in rokotukset ilman ajanvarausta ti 25.1. alkaen. (ma-ti klo 9-15, ke 9-17 ja to-pe 9-15).

5- 11 vuotiaiden lasten rokotukset jatkuvat neuvolassa ajanvarauksella

THL suosittelee koronarokotusta 5-11 vuotiaille sairauksien vuoksi riskiryhmiin kuuluville lapsille ja 5-11 vuotiaille lapsille, joiden lähipiirissä on voimakkaasti immuunipuutteisia henkilöitä. Rokotusta tarjotaan myös kaikille muille
5-11 vuotiaille. Rokotuksia annetaan Jämsän neuvolassa. Ajan rokotukseen voi varata oman terveydenhoitajan kautta puhelimitse.

Käynnissä ovat myös voimakkaasti immuunipuutteisten neljännet koronarokotukset.

Lisätietoa rokotuksista ja rokotteista aiemmassa tiedotteessa.

Lue myös