Tays vähentää kiireetöntä hoitoa
Tays vähentää kiireetöntä hoitoa vakavan koronatilanteen vuoksi. Rokottamattomien koronatartunnat ovat Pirkanmaalla edelleen nousussa. Päivittäin sairaalaan tulee 4-5 uutta koronapotilasta. Kuormitus on alkanut näkyä sekä vuodeosastoilla että tehohoidossa.
Tiistaina Taysissa hoidossa oli 23 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.
– Tilanteen vuoksi Tays joutuu vähentämään kiireetöntä hoitoa. Henkilöstöä ei ole samaan aikaan saatavissa sekä kiireettömään hoitoon että kasvavan koronapotilasmäärän hoitoon. Osastoille saadaan tilaa ja osaavaa henkilökuntaa vain muuta toimintaa vähentämällä, sanoo johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön tartuntatautilain pykälä 58d, jolloin tapahtumissa ja asiakastiloissa tulee noudattaa turvaväliä. Voimaan tullessaan asiakastiloihin, kuten museoihin, kuntosaleille tai uimahalleihin sekä tapahtumiin ja esityksiin voitaisiin ottaa noin kaksi kolmasosaa normaalista asiakasmäärästä. Koronapassia käyttämällä voi vapautua myös tästä rajoituksesta.
Pandemiaohjausryhmä suosittelee niin ikään, että koulujen joulujuhlat pidetään luokissa. Maskit voidaan ottaa kuntakohtaisesti käyttöön koulutyössä myös 4.-5.-luokalaisille, jos kunnan tartuntatilanne sitä edellyttää.
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä korostaa, että kaikissa yleisötapahtumissa on syytä käyttää maskeja.
– Musiikkitapahtumissa ja teattereissa maskeja käytetään hyvin mutta erityisesti urheilutapahtumissa olisi vielä petrattavaa. Toivomme, että voisimme tällä välttää tilanteen, jossa yleisötilaisuudet joudutaan kokonaan kieltämään, Sand toteaa.
Viime viikolla 1102 tartuntaa
Kaksi rokoteannosta Pirkanmaalla on saanut 87,6 prosenttia, yhden annoksen 82,9 prosenttia ja kolme annosta 6,4 prosenttia yli 12-vuotiaista.
Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla 396 tartuntaa 100 000 asukasta kahden viikon ajalta. Positiivisten testien osuus Fimlabissa testatuista oli viime viikolla 15,9 prosenttia.
Viime viikon aikana Pirkanmaalla todettiin 1102 tartuntaa. Tartunnan lähde saatiin selville 66 prosentissa tartunnoista. Epidemia on pirkanmaalainen, sillä Pirkanmaan ulkopuolelta tuli prosentti ja ulkomailta niin ikään prosentti todetuista tartunnoista.
Lähde: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedote 7.12.2021 (linkki)
Lisätietoja:
Vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen p. 040 747 7736